Antero Saari on osallistunut Koillis-Italian Citroen C2-sarjan kahteen ensimmäiseen osakilpailuun. Sarjaan kuuluu neljä asfalttirallia. Samaa sarjaa ajetaan Italiassa neljällä eri alueella ja jokaisen sarjan voittajat pääsevät taistelemaan mestaruudesta joulun alla järjestettävään finaaliin. Kaikki C2-kuljettajat ajavat sarjan järjestäjältä, R.1 Competizionilta vuokratuilla, täsmälleen samanlaisilla autoilla. ”Sitikasta” löytyy 165hv moottori, sekventaalivaihteisto, säädettävä alusta ja isot Brembon jarrut.
SM-rallicross huipentuu Hyvinkään finaaliin – myös Matti Alamäki ja Juha Kankkunen mukana kilpailussa!
Tapahtumat Heinolassa eivät lopu vaikka syksy on jo saapunut. Reilun viikon päästä lauantaina eli 13. syyskuuta ajettavaan Neste Jari-Pekka ralliin ilmoittautui yhteensä 226 autokuntaa, joten väkeä liikkuu jo pelkästään heidän osaltaan toista tuhatta henkeä. Kyseessähän on Suomen suosituimman rallisarjan F-cupin toiseksi viimeinen osakilpailu.
Tuotantoautojen MM-sarjassa toisena ajavan Juho Hännisen ajo-ohjelma käsittää nyt kaikki loppukauden MM-rallit. Tänään varmistui, että punkaharjulaiskuljettaja osallistuu marras-joulukuussa ajettavien Japanin ja Walesin MM-rallien ohella myös lokakuussa asfalttiteillä ajettaviin Katalonian ja Korsikan MM-ralleihin.
Kansallisen ralliautoilun kruununjalokiven, SM-sarjan viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin elokuun viimeisenä viikonloppuna Uudenkaupungin perinteikkäillä erikoiskokeilla. Kahdeksan huippunopean pikataipaleen mittaisen SM-rallin yhteydessä ajoivat myös Pelimies Challenge rallisarjan kuljettajat mukaan lukien sarjajohtajana rallibaanalle startannut laukaalainen Mikakiracing Mikko Kauppinen kartanlukijansa Matti Janhusen kanssa.
Salon Urheiluautoilijoiden ja Top Ten Rally Teamin kaksinkertaisen Suomen mestarin Juha Hellmanin vauhti on edelleen kohdallaan, vaikka kilvanajo kulkeekin nykyään puhtaasti harrastuspohjalla Trophy-luokan VW Polo 1,4:llä.
Jani Hirvosen SM Uusikaupunkiralli oli kaksijakoinen. Ensin tultiin hyvin ja sitten sukellettiin ojaan. Loppupeleissä oli mahdoton korjata kakkos ek:n tilannetta.
F-ryhmän kuljettajien Pelimies Challenge -rallisarja jatkui viime lauantaina Uudenkaupungin SM-rallissa ja kyseessä oli sarjan viides ja toiseksi viimeinen osakilpailu.