Kiiminkiläisen Janne Tuohinon ensiesiintyminen N-ryhmän Subaru Impreza WRX STi ralliauton ratin takana päättyi ennen kuin se edes kunnolla ehti alkaa. Odottavaisin mielin SM Vaakuna rallin seitsemälle pikataipaleelle ja sen 102,50 erikoiskoekilometrille startannut Tuohino joutui pettymään kolmannen pikataipaleen alussa sattuneen ulosajon seurauksena. Oikealle taittavassa nopeassa mutkassa Tuohinon Subaru irtosi ralliladulta päätyen syvään ojaan. Keskeytyshetkellä Tuohino piti hallussaan kilpailun 12. sijaa.
Auton ajettavuuden kanssa on hieman tekemistä, vähäiset talvi kilometrit eivät ole antaneet tarpeeksi tietoa ja alusta kaipaa vielä säätöä ennen Joensuuta. Kilometrien puute oli havaittavissa myös kuljettajalla, ei löytynyt luottoa tarpeeksi menemiseen.
Vasta kaksi vuotta rallia harrastanut Atte Alanen ajoi Mikkelin SM-rallissa toisen nuotitettavan kilpailunsa nelivetoisella autolla.
Historic Rally Trophy jatkui Raisiossa, sarjan toisella osakilpailulla. Kisasta tehtiin myös puolen tunnin mittainen kooste, joka on nähtävissä Urheilukanavalla huomenna kello 20.00, uusinnat 3.3 19.05 ja 5.3 21.30. Ja ensi esityksen jälkeen se on ladattavissa myös Ralli.netin ja JENTin sivustoilta.
Kankaanpään UA:n kaksikko Mika Hirvikangas ja kartanlukija Toni Karilahti avasivat Ralli SM-kauden tammikuussa komeasti kolmossijalla, mutta sarjan toinen osakilpailu, Vaakuna-ralli Mikkelissä oli täynnä tekniikkamurheita.
Ralliautoilun Suomenmestaruussarja jatkui lauantaina Mikkelissä. Kauden toinenkin kilpailu ajettiin erinomaisen talvisissa olosuhteissa. Futursoft Racing Teamin Mitsubishi-autokunta Jani Salomaa – Jan Lönegren starttasi kisaan turhia varmistelematta.
Ralliautoilun SM-sarjan toiseen osakilpailuun huolellisesti valmistautunut espoolainen Kristian Sohlberg saavutti Mikkelin ympäristössä ajetusta kilpailusta menestystä. Neljäs sija ja sen tuomat 10 tärkeää SM-pistettä nostivat Sohlbergin ja hänen kartanlukijansa Peter Flythströmin SM-sarjan yhteispisteissä jaetulle kuudelle sijalle. Subaru Impreza WRX STi ralliautoa ohjastanut Sohlberg kiersi seitsemän pikataipaleen ja 102,50 erikoiskoekilometrin rallireitin minuutin hitaammin kuin kilpailun voittanut Jari Ketomaa.