SM-Waltikka -ralli 4-5.6 avaa Toni Harsian kesäkauden rallin SM-sarjassa. Kilpailussa ajetaan 9 erikoiskoetta, joista ensimmäinen jo perjantaina. Yleisöerikoiskoe starttaa klo 19. Lauantain lenkille kilpailijat lähtevät jo aamu kahdeksalta ja maaliin ensimmäisiä odotetaan noin klo 17. Kilpailijapari Harsia-Kekkonen starttaa numerolla 63. Luokassa SC4 kilpailee tällä kertaa vain viisi kuljettajaa. Testaaminen tiimillä on jäänyt kahteen ajettuun rallisprint kisaan.
- Vähissä on kilometrit ja se varmasti tuntuu. Yritetään silti pitää hauskaa ja auto tiellä.
SM-sarjan kesäkausi alkaa viikonloppuna Valkeakoskella, kun Waltikka-rallissa kilpaillaan sekä perjantai-iltana että koko pitkän lauantaipäivän ajan.
Ralli SM-sarjan kärkimies Jari Ketomaa lähtee hyvistä asemista kesäkauteen, kun kevättauon jälkeen SM-pisteistä kilpaillaan Valkeakoskella 5.-6. kesäkuuta.
Rallin SM-sarja palaa kolmen kuukauden kevättauolta tositoimiin tulevana viikonloppuna. Valkeakosken seudulla ajettava Waltikka-ralli tarjoaa vauhdikkaan näytelmän kesän ralliherruudesta. Pirkanmaan ja Hämeen teillä voitosta ajavat myös Mitsubishi Ralliart Finlandin tähtikuljettajat Juha Salo ja Kosti Katajamäki. Molemmat tuovat viivalle uusimmat Lancer Evolution X –kilpamallit.
Taas on aika muistuttaa kesän tärkeästä autourheilu/rompetoritapahtumasta Karkkilan Kauppatorilla!! Jo neljännen kerran peräkäin Rompetorin teemana on kilpa-autoilu, ja eritoten historickilpurit!
Kolmen kuukauden kevättauko on päättymässä ja Valkeakosken soratiet kutsuvat rallin SM -sarjan kuljettajat kesäkauteen. Vuoden 2008 suomenmestari Juha Salo lähtee tulevan viikonlopun Waltikka-ralliin nelivetoisten pistekolmosena. Kahden keskeytyksen jälkeen Salolla ja kartanlukijalla Mika Stenbergillä on Arctic Lapland Rallyn voitosta kerätyt 24 pistettä – talvikauden jälkeen hallitsevat mestarit erottaa 22 pistettä ykkösvaltikasta.
- Voitosta on lähdettävä ajamaan. Talvella kerätyt pisteet eivät oikein muita vaihtoehtoja anna, kartturi Stenberg ynnää.
- Katsotaan kisa kerrallaan ja koitetaan voittaa jokainen. 110 lasissa!, kuljettaja Salo sivaltaa.
Ralliautoilun SM-sarja palaa tulevana viikonloppuna reilun kahden kuukauden kevättauolta. Edessä on Valkeakosken ympäristössä ajettava yhdeksän erikoiskokeen ja noin 91 erikoiskoekilometrin mittainen SM Waltikka ralli, joka on järjestyksessään neljäs ja ensimmäinen neljästä kesäkelissä ajettavasta kilpailusta.