SM-sarjassa viime kaudella hopeaa kaksivetoisten luokasta saavuttaneen Joensuun Vesa Hirvosen alkukausi ei ole vastannut kuljettajan odotuksia, joten Honda-mies päätti jättää ainakin lauantaina ajettavan Kouvolan SM-osakilpailun väliin.
Ralli SM-sarjan tulokaskuski Atte Alanen lähtee tavoittelemaan pisteitä ja suoritustason kohentumista, kun kauden viides SM-osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolan ympäristössä.
Teemu Arminen starttaa lauantaina Subaru Cupin kolmanteen osakilpailuun Italian Gubbion kaupungin ympäristössä ajettavassa San Crispino -rallissa.
Pirelli Star Driver Shoot Out
Kansainvälisen autoliitto FIA:n ja rengasvalmistaja Pirellin Star Driver -ohjelmalla haetaan kansallisissa mestaruussarjoissa menestyneitä nuoria rallikuljettajia, joille annetaan mahdollisuus astua suuri harppaus eteenpäin urallaan. Kuljettajat ohjelmaan haetaan alueellisten karsintakilpailuiden kautta. Pohjoisen Euroopan karsintakilpailu järjestetään parin viikon päästä Jyväskylässä, aivan Neste Oil Rallin kynnyksellä.
Romanian rallimestari Jarkko Miettinen kävi tasaisen kamppailun Kiinan rallisarjan toisen osakilpailun voitosta entisen Englannin mestarin David Higginsin kanssa.
Pekingin pohjoispuolella Kiinan muurin tuntumassa ajettu ralliautoilun Kiinan mestaruussarjan toinen osakilpailu päättyi britti David Higginsin voitonjuhliin. Higgins ajoi sarjan ensimmäisen asfalttirallin kymmenellä huippunopealla erikoiskokeella ja noin 170 erikoiskoekilometrillä huiman taistelun suomalaisia Jussi Välimäkeä ja Jarkko Miettistä vastaan.
Kouvolassa kilpaillaan rallin SM-pisteistä O.K. Auto-rallissa 11.7. Kymenlaakson radio pitää sinut ajan tasalla rallin tapahtumista. Kilpailupäivänä ralliradio tarjoaa mm. kilpailijoiden haastatteluja, ratamestarin vinkit, erikoiskoeraportteja ja huoltoparkkitunnelmia.
SM-sarjakauden kesän toinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kouvolassa. Anssi Tawast ja Toofastracing lähtevät kilpailuun hyvillä ennakkotunnelmilla. Ranskanmaalta vihdoin rantautunut uusi tiheämpi perävälitys on saatu asennettua autoon ja ensitestien perusteella auton luonnetta on saatu paremmaksi. Samaan pakettiin tasauspyörästön lukko on saanut uudet asetukset lukkolevyjen muodossa.
Meksikossa ajetaan maiden välinen kilpailu tänä viikonloppuna. Kilpailun tekee mielenkiintoiseksi se, että kaikilla kuljettajilla on allaan N-ryhmän autot.