Money For Nothing Rally Team kilpaili 11.7 ajetussa  SM OK-Auto rallissa nyt viidettä vuotta peräkkäin. Kouvolan kisasta on muodostunut tiimille melkoinen koettelemus. Edellisinä neljänä vuotena on maalilavalle päästy vain kerran.

Hannu's Rally Team järjestää Porissa 15.08.2009 ajettavan Autoluojus-rallin yhteydessä kaksi oheiskilpailua. "Takaa-ajo -kisa" taviksille ja koviksille sekä "Rattimies-kisa" kärkikuskeille ja sellaisena itseään pitäville.

SM-sarjan tulokas 21-vuotias Atte Alanen täytti tavoitteensa, kun kauden viides SM-osakilpailu ajettiin lauantaina Kouvolan pohjoispuolen vaativilla sorateillä.

Ralliautoilun SM-sarjan viides osakilpailu sujui lappeenrantalaisen Tommi Luostarisen osalta kaksijakoisissa merkeissä. Vaikka viidennen erikoiskokeen pohja-ajan lisäksi Luostarinen kartanlukijansa Risto Pietiläinen saalisti SM-sarjan kuluvan kilpailukauden parhaimman sijoituksen, painiskeli parivaljakko liian optimistisen nuotin parissa. Lopulta yhdeksän vaativan pikataipaleen jälkeen Luostarinen Racingin tilipussiin ropisi neljä SM-pistettä ja runsaasti kokemusta kilvanajosta kansainvälisiä rallin huippukuljettajia vastaan.
 

Suomi hakee nyt toista kertaa EM-osakilpailua Suomeen. Jos kaikki menee syyskuussa järjestettävissä kanditattikisoissa hyvin, ajetaan Suomessa jo ensivuonna EM-osakilpailu. Syyskuun […]
Suomi hakee nyt toista kertaa EM-osakilpailua Suomeen. Jos kaikki menee syyskuussa järjestettävissä kanditattikisoissa hyvin, ajetaan Suomessa jo ensivuonna EM-osakilpailu.

Ralliautoilun SM-sarjan yhteydessä ajettava Suomi Cup ja sen vitosluokan kärkimiehenä ajava jyväskyläläinen Kari Hytönen koki täydellisen kilpailuviikonlopun Kouvolan SM-rallissa. Reilun kahden viikon päästä käynnistyvään Suomen MM-ralliin kuumeisesti valmistautuva Hytönen kartanlukijansa Ismo Pietiläisen kanssa ajoi pohja-ajan kilpailun kuudelle erikoiskokeelle yhdeksästä mahdollisesta kuitaten palkintokorokkeen korkeimman sijan 21,2 sekunnin marginaalilla.

Toni Gardemeister oli nopein Meksikon rallin viimeisenä ajopäivänä. Sunnuntaina ajettin vain kaksi erikoiskoetta, joista ensimmäisellä Gardemeister ajoi pohja-ajan ja toisella hän oli toinen. Ensimmäisellä EK:lla Tonia vauhditti vedonlyönti viime vuoden tallikaverin kanssa.
 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste