Marko Kakon paluu rallin SM-sarjaan sujui duurisävelin. Keravan osakilpailussa mukana ollut koskelainen onnistui, ja toi tasapainoisen esityksen jälkeen Mitsubishi Lancerinsa maaliin sijalla viisi. Tulos sivuaa Kakon kauden parasta, sillä talvella Joensuussa hän ajoi myös viidenneksi.

Futursoft Racing Teamin autokunta Jani Salomaa ja Jan Lönegren teki onnistuneen paluun rallin SM-sarjaan. Tuloksena oli SM1-luokan kymmenes sija ja yksi SM-piste.

- Olen ihan tyytyväinen tulokseen, siitä jäi kaikkien kesän tapahtumien jälkeen ihan hyvä maku suuhun. Ehkä olisi voinut olla mahdollista ajaa sijan tai kaksi paremminkin, mutta se olisi vaatinut pienen vauhdin ja riskikynnyksen noston rallin keskimmäisellä lenkillä. Päätin kuitenkin, että mieluummin ajetaan sellaista varmanpäälle –vauhtia, eikä lähdetä hulluttelemaan. Halusin tuoda illalla ehjän auton kotiin, Salomaa sanoo.

Kauden 2009 ratkaisun hetket rallin SM-sarjassa olivat käsillä, kun sarjan 6. osakilpailu starttasi Keravalla viime lauantaina. SM2- etuvetoluokan osalta suunnitelmat olivat selvillä kahden kärkikuljettajan osalta. Joonas Lindroosin  tähtäimenä oli varmistaa lopullinen kärkipaikka sarjassa jo ennen viimeistä osakilpailua. Suurin piirtein samaa tähtäintä kakkospaikan osalta tavoittelivat myös Citroén-kaksikko Anssi Tawast ja Mika Leistiö. Sarjan kolmospaikan osalta kamppailu oli auki vielä monen kuskin osalta.

Rallin SM-sarjan viimeistä edellinen osakilpailu Keravalla oli ratkaisevassa roolissa nelivetoisten suomenmestaruustaistelua ajatellen. Pistekakkosena kisaan lähteneen Juha Salon mestaruushaaveiden säilyminen vaati voittoa, mutta samalla kärkimiehen Jari Ketomaan sijoittumista kolmen kärjen ulkopuolelle. Mitsubishi-kuljettaja Salo teki mitä lupasi – voitti. Kultainen mitali luisui kuitenkin karkkilalaisen käsistä Ketomaan sijoittuessa kilpailun kakkoseksi.
- Kaikki pisteet lasketaan, ja kun kauden kahdesta kilpailusta on tullut nollat, se on siinä. Karu fakta, vuoden 2008 mestari Salo totesi.
 

DEFA rallisprint ajettiin sunnuntaina 30.8 Vantaan vauhtipuistossa vaihtelevassa säässä. Kilpailun ensimmäinen kierros ajettiin pilvipoutaisessa säässä, mutta sitten taivaan kansi repesi ukkospuuskaksi.

Teemu Arminen ja Seppo Varmavuo ajoivat Keravan osakilpailussa, Vartti SM-rallissa kuudenneksi, joka on kaksikon tämän kauden toiseksi paras sijoitus kotimaan ralliteillä. Eroa kärkeen tuli 1.07 minuuttia.

Suomen eteläisin osakilpailu, Keravan SM-ralli, haastoi kuljettajat uusitulla reitillä. Kauden toiseksi viimeisen osakilpailun voittoon lauantaina ajoi kaksivetoisten SM2-luokassa Ville Hautamäki ennen Kalle Pinomäkeä ja Anssi Tawastia.

Ralli SM-sarjan tulokas, 21-vuotias Atte Alanen paransi jälleen vauhtiaan ja sijoitustaan, kun kauden toiseksi viimeinen osakilpailu kaasuteltiin Keravan ympäristössä.

Helsingin DEFA -rallisprintissä ensimmäiset vedot uudella Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautolla ottanut vaajakoskelainen ralliautoilja Ari Könönen ei saanut autostaan kaikkea potentiaalia irti ja joutui tyytymään rankkasateen piiskaamassa kilpailussa toiseksi nopeimpaan kierrosaikaan.

Ralliautoilun SM-sarja jatkui Keravalla reilun kuukauden tauon jälkeen. Edellisen kerran pisteistä taisteltiin Kouvolan maisemissa, jossa Marko Männyllä oli kotiinviemisinä kuudenneksi korkeimmat pisteet. Keravalla matkanteko katkesi toisella erikoiskokeella vetoakselin petettyä.
-Ei jäänyt paljon kisasta kerrottavaa. Ensimmäinen pätkä tuli mielestäni melko huonosti, mutta aika oli kuitenkin hyvä: toiseksi nopein reilut kaksi sekuntia pohjat tehnyttä Lindroosia jäljessä. Kakkosella sitten vetoakseli petti ja kisa jäi siihen, pettynyt Mänty tiivisti kilpailun.

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Arkistot