Matti Rantanen piti lauantaina viidennen sijansa Neste Oil Rallissa, kun MM-rallin ohjelmassa oli kilpailun pisin ja vaativin kilpailupäivä. Rantanen ei ollut hyvästä sijoituksesta huolimatta tyytyväinen päivän antiin.
Neste Oil Rallin oheistapahtumana ajettussa Killeri Rallisprintissä voiton vei kaksinkertainen ralliautoilun maailmanmestari Markus Grönholm. Kaikki Suomen rallisprint-huiput kerännyt tapahtuma ajettiin luokkajaoltaan kaksi- ja nelivetoisilla autoilla.
Jari Ketomaa onnistui nostamaan lauantain aikana osakkeitaan Suomen MM-rallin toisena kilpailupäivänä. Yhden rengasrikon hidastama Ketomaa ja kartanlukija Mika Stenberg ovat kilpailussa seitsemäntenä 4.59 minuuttia johtavaa Mikko Hirvosta jäljessä.
Nilsiän Urheiluautoilijoita edustavan Jukka Korhosen, 25, debyytti Suomen MM-rallin yhteydessä ajetussa Vetomies-kisassa päättyi harmittavan lyhyeen.
F-cupia johtavan Korhosen Toyota Corolla 1600 GT lipui ohjauskyvyttömänä ojanpohjalle, kun kisan avanneesta Leustun erikoiskokeesta oli ajettu vasta noin kaksi kilometriä.