Urjalassa kisataan 30.1.2010 kautta aikojen ensimmäinen F-ryhmän Junnu Cup Nuutajärven Lasirallin nimellä. Urjalassa on panostettu rallin rakentamiseen erittäin paljon, ja kotimaisen ralliautoilun ystäville halutaan tarjota ainutlaatuinen rallitapahtuma. Ennakkotietoa ralliin liittyen löytyy ralli kotisivuilta www.lasiralli.fi Nyt Lasirallin nettisivuilla on kaikille halukkaille avattu perinteinen kuvakilpailu, jossa rallin ystäville on heitetty esille joukko kuvia, jotka osallistujan tulisi tunnistaa. Tarkemmat ohjeet kilpailuun liittyen löydät rallin sivuilta osiosta ”Lukijakilpailu”.

Subaru-kuljettaja Jari Ketomaa on ollut lyömättömässä vauhdissa, kun Kiinan rallisarjan päätöskilpailusta, Shaowu-rallista, on ajettu puolet. Perjantain yleisö-EK:n nopeimman ajan lisäksi mikkeliläinen kirjasi kaikille lauantain erikoiskokeille pohja-ajan.

Kiinan Shaowussa eilen yleisöpätkällä käynnistynyttä maan mestaruussarjan finaalirallia jatkettiin tänään kuuden erikoiskokeen verran. Tiimimestaruutta metsästämään lähteneen Juha Salon ja kartanlukija Mika Stenbergin osalta kilpailu päättyi päivän kolmannelle pikataipaleelle. Suomalaisen ohjastaman Mitsubishin takakulma osui mutkan lopussa piilossa olleeseen, edellisellä ajokerralla katolleen päätyneeseen autoon. Vasen takapyörä irtosi osuman voimasta, eikä rallin jatkaminen ollut enää mahdollista.
- Pitkän suoran päässä oli tiukka oikea. Tulimme paikkaan 170-180 lasissa. Keskityin tulevaan mutkaan, eikä kumpikaan huomannut pienessä notkelmassa ollutta huomiomerkkiä. Ajoin tilanteeseen liian kovaa, auto lähti poikittain ja osui puolittain tiellä olleen auton nokkaan, Salo kertaa.
 

Tässä sitä taas ollaan. Nimittäin kirjoittamassa juttua vuoden viimeiseen Spaukku-lehteen ja sen joulunumeroon. En oikein voi millään tajuta tuota ajan kulumista. Miten vuosi onkaan vierähtänyt niin nopeasti. Joku voisi väittää, että johtuu iästä. Voihan siinäkin olla osa totuutta, mutta itse arvelen sen johtuvan nykypäivän elämisen sykkeestä. Aina on olevinaan kiire johonkin. Onneksi tulee joulu ja on aika hieman hellittää vauhtia ja rauhoittua joulun viettoon...

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste