Tulevana viikonloppuna Rovaniemen Arctic Lapland rallissa SM-sarjan kahteen ensimmäiseen osakilpailuun starttaava lappeenrantalainen Tommi Luostarinen, 38 haluaa avata järjestyksessään 17. kilpailukautensa paremmin kuin koskaan aikaisemmin vauhdikkaan harrastuksensa aikana.

Rallin SM-sarja käynnistyy tuttuun tapaan Rovaniemeltä. Tänä vuonna Lapissa ajetaan kuitenkin kaksi erillistä osakilpailua. Perjantaina ja lauantaina jaetaan erikseen SM-pisteet, vaikka yleiskilpailun palkinnon ratkeavat kaksipäiväisen rallin yhteistulosten perusteella.

Kaksivetoisten autojen SM2-luokan mielenkiintoisella uutuusautolla kilpaileva Jussi Kumpumäki, 20, aikoo haastaa Ford Fiesta R2-kilpurillaan tutut menestyjät mitalijahtiin.

Lempäälän UA:n Atte Alanen starttaa SM-sarjan avaukseen, Arctic Lapland Ralliin, uusitulla Mitsubishi Lancer Evo9 -autolla ja myös uuden kartanlukijan kanssa.

Kaksi vuotta sitten SM-hopeamitalia kaksivetoisten luokassa juhlinut Vesa Hirvonen lähtee vaikeuksia täynnä olleen viime kauden jälkeen jälleen mitalijahtiin.

DNA on solminut yhteistyösopimuksen F1-maailmanmestari Kimi Räikkösen kanssa. DNA tukee Kimi Räikkösen ensimmäistä kautta rallikuljettajana. DNA:lla ja Kimi Räikkösellä on ollut yhteistyötä myös aiemmin, sillä DNA tuki Räikkösen formulauraa hänen noustessa F1-sarjaan. Yhteistyö näkyy perjantaina alkavasta Tunturirallista alkaen ja jatkuu koko 2010 WRC-kauden.


Ralli SM kauden päättävän kilpailun kotisivut on avattu. Käy tutustumassa ja osallistumassa sivuilla oleviin kilpailuihin www.finnscoralli.fi
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste