Rallin SM-sarja käynnistyy tuttuun tapaan Rovaniemeltä. Tänä vuonna Lapissa ajetaan kuitenkin kaksi erillistä osakilpailua. Perjantaina ja lauantaina jaetaan erikseen SM-pisteet, vaikka yleiskilpailun palkinnon ratkeavat kaksipäiväisen rallin yhteistulosten perusteella.

Kaksivetoisten autojen SM2-luokan mielenkiintoisella uutuusautolla kilpaileva Jussi Kumpumäki, 20, aikoo haastaa Ford Fiesta R2-kilpurillaan tutut menestyjät mitalijahtiin.

Lempäälän UA:n Atte Alanen starttaa SM-sarjan avaukseen, Arctic Lapland Ralliin, uusitulla Mitsubishi Lancer Evo9 -autolla ja myös uuden kartanlukijan kanssa.

Kaksi vuotta sitten SM-hopeamitalia kaksivetoisten luokassa juhlinut Vesa Hirvonen lähtee vaikeuksia täynnä olleen viime kauden jälkeen jälleen mitalijahtiin.

DNA on solminut yhteistyösopimuksen F1-maailmanmestari Kimi Räikkösen kanssa. DNA tukee Kimi Räikkösen ensimmäistä kautta rallikuljettajana. DNA:lla ja Kimi Räikkösellä on ollut yhteistyötä myös aiemmin, sillä DNA tuki Räikkösen formulauraa hänen noustessa F1-sarjaan. Yhteistyö näkyy perjantaina alkavasta Tunturirallista alkaen ja jatkuu koko 2010 WRC-kauden.


Ralli SM kauden päättävän kilpailun kotisivut on avattu. Käy tutustumassa ja osallistumassa sivuilla oleviin kilpailuihin www.finnscoralli.fi

Paluun ralliautoilun SM-sarjaan neljän maailmalla vietetyn kauden jälkeen tekevä Jarkko Miettinen lähtee kartturinsa Mikko Lukan kanssa tavoittelemaan luokan 1 mestaruutta uudella Skoda Fabia S2000 autolla. Miettisen valmistautumisjakso on sujunut suunnitelmien mukaan ilman ongelmia. Takana on neljä testipäivää ja noin 300 kovavauhtista kilometriä uudella Skodalla. Myös maanantaina alkanut Arctic Lapland Rallyn tutustumisjakso on sujunut suunnitelmien mukaan.

 

Peurunkarallin ilmoittautumisaikaa on jatkettu su 31.1 klo 16 saakka. Tämä järjestäjän kannalta todella harmittava nykyajan trendi jatkaa ilm.aikoja tietää järjestäjille entistä kiireisempiä kisanaluspäiviä.

Ralli SM -sarjan avausviikonloppu, jonka aikana ajetaan kaksi ensimmäistä osakilpailua, on kerännyt huiman määrän kilpailijoita. Arctic Lapland Rallyyn ilmoittautui yli 140 kuljettajaparia useaan kilpailuluokkaan. Rovaniemen ympäristössä ajettava kilpailu tarjoaa kaikille katsottavaa, riippuen siitä, haluaako tutustua nykykalustoon vai historiallisiin autoihin, kuljettajiakin riittää MM-huipulta ensikertalaisiin.

Rallisprintin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu, Härmän Kuntokeskus SM-rallisprint, ajetaan sunnuntaina 7.2.2010. Jo tässä vaiheessa näyttää siltä, että sarjasta saattaa tulla mielenkiintoinen.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste