Kilpailun pisimmän EK:n luokassaan nimiinsä ottanut Mika Turkki ajoi varman kilpailun sijoittuen SC6-luokassa toiseksi SM Vaakuna-rallissa Mikkelissä.
Lauantaina ajettu SM Vaakuna –ralli Mikkelissä oli Marko Kakolle yksi hänen ralliuransa lyhimmistä kilpailuista. Koskelaisen Mitsubishin tuulilasi huurtui umpijäähän kesken avauserikoiskokeen, ja kilpailu oli jätettävä kesken.
Kuten ennakkoon aavistelin, oli kilpailun reitti mitä hienoin ja erittäin vaativa. Harmittavaa oli, että vaikkakin kilpailupäivänä lauantaina aurinko paistoi kirkaalta taivaalta, olivat pakkaslukemat sitä luokkaa että se hieman karsi yleisöä reitin varrelta. Mikkelin raviradalla ajettiin kahdesti; ensimmäisen erikoiskokeen alku kiersi kaviouraa josta pätkä jatkui vaativana eteenpäin. Neljäs erikoiskoe, joka oli varsinainen yleisö – ek, ajettiin raviradan tuntumaan tehdyllä reitillä. Täällä oli yleisöä paikalla todella runsaasti.
Mika Hirvikangas ja Toni Karilahti ajoivat viikonloppuna Mikkelissä toisen kilpailunsa SM1-luokassa Subaru Imprezalla. Kaksikon SM-pistetili ei saanut täytettä, kun lopputulokseksi jäi 11. sija.
Ralliautoilun SM-sarjan kolmanteen osakilpailuun yhtenä ennakkosuosikkina startannut edellisen osakilpailun voittaja, espoolainen Kristian Sohlberg, 31, ajoi tähänastisen ralliuransa yhden huikeimmista suorituksista. Rallin avauserikoiskokeella pieneen ajovirheeseen sortunut ja sen seurauksena lähes kahden minuutin aikahäviön kärsinyt Sohlberg teki kuuden erikoiskokeen aikana vakuuttavan nousun sijalta SM1-luokan 21. sijalle 4.
Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu Mikkelissä oli vaativa koitos Jaro Kinnuselle ja Mikael Korhoselle, mutta kova taistelu tuotti kaksikolle lopulta hyvän pistesaldon.
Ralliautoilun SM-sarjan kolmas osakilpailu ei sujunut odotetulla tavalla lappeenrantalaiselle Tommi Luostariselle, joka kartanlukijansa Risto Pietäiläisen kanssa joutuivat vaihdelaatikon siirtimen katkeamisen seurauksena putoamaan mestaruuspisteiltä. Lisäksi tutulla keltasinisellä Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliautolla matkassa ollut rallikaksikko kärsi pienistä mutta sitäkin tärkemmistä nuotitusvirheistä menettäen ajovirheiden seurauksena arvokasta kilpailuaikaa.