Joensuun rattimies Vesa Hirvonen joutui kokemaan ilon ja pettymyksen hetkiä viikonloppuna Mikkelissä ajetussa Vaakuna-rallissa. Kauden kolmas SM-osakilpailu lähti kulkemaan Hirvosen komennossa sekä SM2-luokan että Nuorten SM-sarjan osalta.
Jouni Arolainen saavutti Ford Focus WRC-autolla perinteisestä Hankirallista yleiskilpailun kolmannen sijan. Kyseessä oli juhlavasti 50. kerta, kun Suomen toiseksi tunnetuin rallikilpailu järjestettiin. Niinpä rallin lähtö- ja maalipaikka oli sijoitettu juhlavasti Helsinkiin olympiastadionille. Ralli oli myös Etelä-Suomen aluemestaruuskilpailu.
Sunnuntaina 7.3 ajetaan rallisprint SM-sarjan seuraava osakilpailu. Aikaa kilpailuun on vielä vajaa kaksi viikkoa, mutta tässä "kasvihuoneilmiön" vaikutuksessa reitti ja varikko varmaankin pysyvät talvikunnossa.
SM Vaakuna-Ralli sujui Jussi Tiippanalta ja Henri Arpiaiselta täysin suunnitelmien mukaan.
Atte Alanen aloitti Ralli SM -sarjan kolmannen osakilpailun lupaavasti, mutta Mikkelin alueen haastavilla teillä 22-vuotias Mitsubishi-kuljettaja teki muutaman ajovirheen, jotka pudottivat miehen loppusijoituksen SM-osakilpailun kymmenenneksi.
Mikkelissä ajettu ralliautoilun SM-sarjan kolmas osakilpailu ei sujunut nuottien mukaisesti RR Racing Teamin rallikuljettaja Petri Lehtovirralle ja hänen kartturilleen Juha Kanervalle. Kilpailua edeltäneellä testipätkällä kadoksissa olleen luottamuksen kilpailutoimintaansa takaisin saanut Lehtovirta tuskasteli edellä lähteneiden kanssakilpailijoidensa tielle jättämän irtolumen kanssa eikä missään vaiheessa seitsemän erikoiskokeen mittaista rallia päässyt ajamaan kilpaa siten kuin oli itse halunnut.