Atte Alanen sai kokea monenlaisia tapahtumia, kun Ralli SM -sarjan neljäs osakilpailu ajettiin Joensuun alueen hienoilla teillä. 22-vuotias kuljettaja aloitti Itärallin tarkalla ajolla, jonka jälkeen hän nosti vauhtinsa kilpailukykyiselle tasolle.

Kuusi osakilpailua käsittävä Fiesta Sport Trophy Finland -sarja käynnistyi Joensuun SM-rallin yhteydessä.

F-Cupin yleisenluokan talvikauden päätöskilpailu kaasuteltiin Kangasniemellä. Veikkolan Volvopilottia on vaivannut keskeytyskirous talvikauden päätöskilpailuissa, mutta kuinkas nyt kävikään?

Vja-Racingin Pasi Valkonen & Emil Grönbergin meno ja meininki oli kangasniemen hienoilla teillä tahmeaa pelit pelasi kyllä mutta ukot oli ”jäässä”.

Salon Urheiluautoilijoita edustavien Juha ja Kalle Hellmanin rallikausi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Top Ten Rally Teamin kaksikko ajoi Raision Rallispecialissa kolmanneksi luokka 6:ssa.
Työnjako VW Polo 1,4 16V:n kabiinissa oli tällä kertaa tämä: Kalle hoiti ajamisen ja isä Juha tarkkaili poikansa tekemisiä kakkoskuljettajan kuppi-istuimelta käsin.

Joensuun Itäralli päätti viikonloppuna rallin SM-sarjan talvikauden. Futursoft Racing Teamin miehistö Jani Salomaa - Toni Näsman palasi Itä-Suomen turneelta edelleen ilman SM-pisteitä.
– SM1-luokan 13. sija ei todellakaan tyydytä. Se tietenkin on hyvä, että päästiin nyt maaliin ja saatiin arvokkaita kilometrejä. Viime kisa kun jäi kovin lyhyeksi, Salomaa toteaa.
 

Sunnuntaina ajettiin rallisprintin SM-sarjan toinen osakilpailu Hausjärvellä Puujaan maisemissa. Keli oli mainio, pikku pakkanen ja kirkas taivas suosivat sekä kilpailijoita että katsojia joita kertyi reitin varteen mittava joukko, yli tuhat lipun lunastanutta..
Kilpailuun ilmoittautui kaikkiaan 125 kuljettajaa, SM luokkiin 67 kuljettajaa, junioreihin 46 sekä nuoriin ja senioreihin 12 ratin kääntäjää.

Kotikaupungin rallikisa ei tälläkään kerralla ollut suosiollinen Joensuun rattimiehelle Vesa Hirvoselle. Alkupätkilläkin puolen minuutin verran ylimääräisestä aikahukasta kärsinyt Honda-kuski oli EK3:n jälkeen vain yhdeksän sekunnin päässä SM2-luokan kärjestä, mutta seuraavalla EK:lla vauhdikas eteneminen päättyi lumihankeen.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste