Rallicrossin SM-sarja avattiin tulokkaiden hallitessa Hämeenlinnassa. Toomas Heikkinen ajoi nelivetoluokan voittoon ensimmäisessä kilpailussaan.
Uuden-Seelannin MM-rallin toinen kilpailupäivä kulki Super2000 -luokan osalta edelleen vahvasti Jari Ketomaan hallinnassa. Uuteen Ford Fiesta S2000 -kilpuriinsa päivä päivältä enemmän tottuva kuljettaja karisti luokan muut kilpakumppanit kannoiltaan viimeistään lauantain erikoiskokeilla.
Eilen Uuden-Seelannin MM-rallin avauspäivänä ulosajoon keskeyttänyt kiiminkiläinen Janne Tuohino jatkoi tänään superrallisäännön turvin kilpailemista ja nousi Super2000 luokan kuudennelle tilalle kun kilpailusta on ajamatta neljä erikoiskoetta.
Elokuussa ajettavan Lahti Historic Rallyn organisaatio neuvottelee parhaillaan Jari-Matti Latvalan osallistumisesta Lahden osakilpailuun. Myös muiden huippukuljettajien mahdollinen osanotto tapahtumaan on noussut esille viime päivien keskusteluissa.



