SRC rallycross SM - sarjan kaikkien muiden osakilpailujen pysyvä aikataulu on tässä jäljempänä. Ahveniston moottoriradan aikataulu oli oma ja erilainen muihin verrattuna, koska alueen erilaiset rajoitukset sanelevat toiminnalle ehtonsa.
KOKO KESÄN muut osakilpailut ajetaan alla olevan mukaisesti eli jokaisen on helppo opetella se vaikka ulkoa! Tämän mukaan kulkiessa näkee ja kokee varmasti kaiken oleellisen. Hauskoja ja jännittäviä rallycrosskilpailuja!
F-Cupin sorakausi aloitetaan huomenna lauantaina 15.5.2010 Uudessakaupungissa. Turun Moottoriseuran järjestämä Uusikaupunki-ralli avaa samalla kotimaisen sorarallikauden 2010.
Kilpailukeskus sijaitsee totuttuun tapaan Uudenkaupungin ammattiopiston Novidan (os. Viikaistenkatu 1, Uusikaupunki) tiloissa. Rallin kanssa yhtä aikaa järjestetään myös viereisessä jäähallissa Uki-Motorshow, johon yleisöllä on vapaa pääsy.
Kiinan rallimestaruussarjan Nanjingin rallin vuoden takaista voittoa puolustava tamperelainen Jussi Välimäki avasi viikonlopun kolmentoista erikoiskokeen mittaisen urakan ajaen yleisöerikoiskokeen toiseksi nopeiten. Huolimatta käsijarrumurheista Wan Yu rallitiimiin pikakutsun saanut suomalaiskuski kartanlukijansa Marko Sallisen kanssa suuntaavat lauantain ja sunnuntain metsäerikoiskokeisiin luottavaisin mielin.
Olemme jatkaneet kilpailun ilmoittautumisaikaa sunnuntaihin 16.5 klo 24 saakka.