Toukokuun kolmas viikonloppu avasi perinteikkäästi kartingin SM-sarjan, joka tänä vuonna käsittää kaikkiaan viisi kilpailuviikonloppua Porissa, Töysässä, Lahdessa, Oulussa ja Joensuussa. Avausosakilpailu Porissa tarjosi kaikkea helteestä kaatosateeseen ja ennakkosuosikkien vakuuttavista suorituksista aina todellisiin yllätysvoittajiin. Toukokuun helteistä säätä riitti vielä lauantaille, ja lämpötilan noustessa tukevasti hellerajan yläpuolelle olivat lippalakit ja aurinkorasva kysyttyä tavaraa varikolla. Sunnuntaina sitten kaivettiinkin toppatakkeja esiin kylmän merituulen puhaltaessa.

Viikonloppuna Nurmijärvellä ajettiin rallisprintin SM-pisteistä vajaan 2,5 km pituisella, nopealla ja ehkä myös haastavalla asfalttireitillä. Karhunkorven teollisuusalueella ajettu kilpailu oli SM-sarjan toinen asfalttikisa. Myös team savo (Kosunen Racing) Kuopion suunnalta keltainen Coltiainen pyyhkäisi viikonlopuksi etelän lämpöön.

Futursoft Racing Team vastasi perinteikkään Tallinna-rallin toiseksi parhaasta suomalaistuloksesta. Testimielellä Baltian kierrokselle startannut tiimi juhli lauantai-iltana rallin maalipaikalla Laitsessa komeaa yleiskilpailun kahdeksatta sijaa. N-ryhmässä Jani Salomaan ja Toni Näsmanin muodostama autokunta oli seitsemäs. Taakse jäi tukku Suomen, Viron ja Latvian nimekkäitä kuljettajia. Edelle maanmiehistä ehti vain nuori Axel Lindholm, joka oli kisassa peräti viides.
– Kisa meni kyllä aika hyvin, Salomaa hymyilee.
– Aika moni teki kisan aikana renkaanvaihtotöitä. Meillä ei mennyt yhtään rengasta rikki, ei tehty ajovirheitä ja auton säädötkin olivat nyt todella hyvin kohdallaan. Voi sanoa, että auto oli todella tikissä, Salomaa iloitsee.

Rallisprintin SM-sarjassa ajetaan kaksi kilpailua talvella, kaksi asfaltilla ja kaksi soralla. Nyt on ajettu talvenkisat ja molemmat asfalttikisat, viimeisin Nurmijärvellä.

Jokelalainen karting kuljettaja Teemu Suninen ajoi voittoihin lauantain ja sunnuntain finaaleissa SM-sarjan avauksessa Porissa 22.-23.5. Finaalien lisäksi Teemu voitti kaikki viikonlopun alkuerät ja oli nopein myös sunnuntain aika-ajoissa. Ainut "kauneusvirhe" sattui lauantain aika-ajossa, jossa Suninen oli kolmas, joten Teemun viikonloppu oli lähes täydellinen. Teemu osoitti myös hallitsevansa kaikki olosuhteet, sillä lauantain voitto tuli kuivalla ja lämpimällä kelillä kun taas sunnuntaina satoi vettä koko päivän.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste