Tuhkakaaoksen vuoksi Turkin MM-rallin katselumatkalle kolme viikkoa sitten jumiutunut ja Future asfalttirallisprint sarjan avauskilpailusta sen vuoksi myöhästynyt espoolainen Erkki Koskelo antoi Helatorstaina Parkanossa ajetussa rallisprintissä myrskyvaroituksen kanssakilpailijoilleen. Skoda Octavia WRC ralliautolla ajanut seniorikuljettaja hallitsi kilpailun tapahtumia kiertäen kilpailuradan lopulta 1,86 sekuntia nopeammin kuin toiseksi kiireisintä kyytiä pitänyt Pekka Keski-Korsu.
Huikean pitkää, 26-vuoden ikään ehtinyttä ralliharrastustaan aktiivisesti jatkava jyväskyläläinen Kari Hytönen viettää 44-vuotissynttäreitään nyt viikonloppuna Etelä-Ruotsin Ljyngbyssä ajettavassa kansainvälisessä South Swedish Rallissa. Suomen ja Euroopan rallipolkuja kiertäneellä Hytösellä riittää juhlaa, koska edessä on myös debyyttikilpailu hänen alkuviikosta valmistuneelle, upouudelle Ford Fiesta R2 ralliautolleen.
Jyvässeudulla maailman yhden maailman tunnetuimman erikoiskokeen vieressä toimitilojaan pitävä moottoriurheilun erikoisyritys, PrintSport Racing on kuluneen kevän ajan tiiviisti tehnyt työtä kaikkien moottoriurheiluun hurahtaneiden asiakkaittensa kanssa aina kaksivetoisista enduromiehistä leveimmillä fillareilla ajaviin rata- ja ralliautoilijoihin.
Futursoft Racing Team suuntaa kesäkauden avaukseen Latviaan. Jani Salomaa, Toni Näsman ja Subaru Impreza osallistuvat neljän muun suomalaisautokunnan kanssa Latvian merkittävimpään ralliin. Talsi Ralli on nousevan rallimaan kansainvälinen näyteikkuna.
Vuosi sitten Kiinan rallimestaruussarjan avauskilpailun voittanut tamperelainen ralliautoilija Jussi Välimäki, 35, kilpailee tulevana viikonloppuna jälleen väestöltään maailman suurimmassa maassa. Viime vuonna yhden voiton ja kaksi kolmatta sijaa sarjan viidessä osakilpailussa ajanut Välimäki jäi tälle vuodelle ilman tallipaikkaa - Kunnes sai yllätyskutsun ajamaan Kiinan hallitsevaan mestaruustiimiin.
Helsinki Motorsport Weekend - organisaatio on päättänyt antaa yhdelle
nuorelle kuljettajalupaukselle mahdollisuuden osallistua Tähtienkisaan.
Nuorelle kuljettajalle annetaan samat lähtökohdat kuin muillekin
kuljettajille, eli hän pääsee ajamaan kolmella eri autolla maailman
parhaimpia kuljettajia vastaan.
Vja-Racing F-Cup kesän avauskilpailuun uuteenkaupunkiin uudet kujeet mielessä. Starlet kuljettaja Pasi Valkonen lähtee yhdessä kartanlukijansa Andreas Ambergin kanssa numerolla 30 vetämään kovilla panoksilla kesäkauden avausosakilpailuun.
Pole Position Oy:n toinen kolmevuotiskausi sarjan järjestäjänä näyttää hyvältä. Suomen rata-autoilun harrastajamäärä ei ole kärsinyt lamasta, päinvastoin, kasvua viime vuodesta on noin kolmannes! Tämän vuoden Rata-SM sarjaan on ilmoittautunut 126 kuljettajaa ja 106 autoa.
Valikoidusti Skoda Octavia WRC ralliautolla kuluvana kilpailukautena ajava espoolainen Erkki Koskelo, 52, suuntaa motivoituneena ralliautoilun härkäviikkoon, johon kuuluu kolmen rallisprint kilpailun lisäksi kansainvälinen Tallinna ralli.