Kilpailukautensa kolmatta Super2000 luokan MM-rallia ajavan Janne Tuohinon vaikeudet ralliautoilun MM-sarjassa jatkuivat Uuden-Seelannin osakilpailun avauspäivänä. Edellisessä Jordanian osakilpailussa kaikkina kilpailun kolmena päivänä keskeyttämään joutunut kiiminkiläinen sortui jälleen ulosajoon ja oli sen seurauksena pakotettu jättämään leikin kesken. Suomalaiskaksikko jatkaa kilpailemista huomenna superrallisäännön turvin.

Sunnuntaina 16.5. ajetaan kauden toinen Future sarjan asfalttisprint Kokkolassa, Jänismaan teollisuusalueella. Samana viikonloppuna, lauantaina, ajetaan Raahessa SM-Rallisprintin osakilpailu, johon on ilmoittautunut 119 kilpailijaa.

Uuden-Seelannin MM-rallin avauspäivä näytti Jari Ketomaan vauhtivarojen riittävän mainiosti uutuusluokka Super2000:n kärkeen. Mikkeliläinen kirjasi kuusi luokkansa pohja-aikaa yhdeksästä mahdollisesta.

Rallisprintin SM-sarja siirtyy asfaltille. Sarjan ensimmäinen pikipinta osakilpailu ajetaan lauantaina 15.5 Raahessa.

Uransa toiseen Uuden-Seelannin MM-ralliin huolellisesti valmistautunut Mikkelin Jari Ketomaa on valmiina perjantaina alkavaan koitokseen. Kyseessä on hallitsevalle Suomen mestarille kauden toinen MM-osakilpailu, kun hänen kautensa alkoi Super2000 -luokan kuudennella sijalla Jordaniassa.

Kahden ajamansa osakilpailun jälkeen Super2000 luokan MM-sarjan kuudetta sijaa halluussaan pitävä Janne Tuohino starttaa puoliltaöin Suomen aikaa käynnistyvään Uuden-Seelannin MM-ralliin toiveikkain mielin. JanPro yksityistiimin Ford Fiesta S2000 ralliautolla kilpaileva Tuohino ajaa niin Uudessa-Seelannissa kuin toukokuun lopussa ajettavassa Portugalin MM-rallissa kokeneen kartanlukija Risto Pietiläisen kanssa.

Satakunnan Moottoriurheilukeskuksessa rata alkaa olla talven jäljiltä kunnossa. Järjestämme mahdollisuuden autojen ja kuljettajien testaukseen ensi lauantaina 8.5. klo 10.00-18.00.

Set Promotion and their driver Timur Timerzyanov had a successful weekend at Montalegre, Portugal, where the European Rallycross Championships started. […]

Tutkintokalenteriin on lisätty nuottitutkinto joka pidetään 30.5.2010 Riihimäellä.

Skodan suomalaiskaksikko Juho Hänninen ja Mikko Markkula kasvatti rallin IRC-sarjan pistejohtoa, sijoittumalla sarjan neljännessä osakilpailussa Kanarian saarten rallissa Espanjassa toiseksi.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste