Jyväskylä, Finland, 1 August 2010: After eight years in retirement, Finnish rally legend Juha Kankkunen returned to the FIA World Rally Championship (WRC) in his home country this weekend to claim double honours – a top 10 finish and the Abu Dhabi Spirit of the Rally Award for his remarkable come-back.
Marko Kakko oli tyytyväinen suoritukseensa Suomen MM-rallissa. Koskelaisen tavoite oli piinkova, luokassaan viiden joukkoon. Siitä Kakko ja kartanlukija Tuomo Hannonen joutuivat tosin tinkimään lopulta yhden sijan, mutta kokonaisuuteen Ford Fiesta S2000 –autolla ajanut kaksikko oli silti hyvin tyytyväinen. Jyväskylän kilpailu oli hurja, sillä se oli samalla tämän S2000-luokan MM-osakilpailu ja lähtöviivalla olivat sarjan kovimmat nimet.
Mikko Pajusen uran ensimmäinen MM-ralli päättyi keskeytykseen. Kotikilpailussaan Jyväskylässä Citroën C2 –autolla ajanut Pajunen sai nimensä kolme kertaa luokkansa (A6) erikoiskokeen pohja-aikakohtaan, mutta valitettavasti laukka loppui viimeisen ajopäivän alussa tekniseen vikaan.
Ralliautoilun Super2000 luokassa neljä murheellista kilpailua ajanut kiiminkiläinen Janne Tuohino oli lyöty mies penkin alle menneen kotikilpailunsa, Suomen MM-rallin jälkeen. JanPro yksityistiimin Ford Fiesta S2000 ralliautolla kauden ensimmäistä voittoa Jyvässeudun vuoristoratamaisilta erikoiskokeilta hakemaan startannut Tuohino ja kartanlukija Marko Sallinen saapuivat 60. kerran järjestetyn juhlarallin maalilipulle lopulta kuudenneksi nopeimpana Super2000 MM-sarjaa kiertävistä kuljettajista.
Muistutuksena kilpailijoille, että ensi viikonlopun Ikaalisten ja Kouvolan rallisprintien ilmoittautuminen päättyy tänään 1.8.2010 klo 23:59!
Rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari ja tänä vuonna FIA GT3 EM-sarjaa ajava Mikko Eskelinen, 38, jälleen kerran todisti moottoriurheilun monilahjakkuutensa kun hänet Suomen MM-rallissa palkittiin uniikilla, parhaan ensikertalaisen palkinnolla. Eskelinen kartanlukijansa Arto Kapasen kanssa kiersivät perinteikkäät jyvässeudun erikoiskokeet lävitse tuotantoautojen seitsemänneksi nopeiten. Pikipintojen erikoismies saapui Suomen MM-rallin maalilipulle 26. nopeimpana kun huomioon otetaan myös nopeammat WRC ja Super2000 autot.
Toni Gardemeister ajoi ehjän kilpailun ja sijoittui S2000-luokassa neljänneksi Jyväskylän MM-rallissa. Gardemeister oli kilpailun nopein maaliin tulleista S2000-luokan Ford-kuljettajista, mutta ei ollut aivan tyytyväinen menoonsa.