Future Rallisprintin kotisivuja on laajennettu. Sivuilla on nyt paremmin otettu huomioon myös kilpailuja katsomaan tuleva yleisö!
Mika Turkki osallistui ensimmäiseen MM-tason kilpailuun Neste Oil Ralliin Mitsubishi Lancer Evo 9:llä kartturinaan Timo Hantunen. Aiemmin historic-kisojenkin voittoja kahminut Turkki piti osallistumisestaan Jyväskylään ensimmäisen ajopäivän teknisistä ongelmista huolimatta.
Ammattikuljettajan aikataulu voi joskus olla tiukka. Lauantai-iltana Suomen MM-rallissa tuotantoautoluokan kolmatta perättäistä voittoa Jyväskylässä juhlinut Skodan Juho Hänninen ja Mikko Markkula ehtivät sunnuntaiksi kotiin, josta matka jatkui aikaisin maanantaiaamuna kohti Portugalille kuuluvaa Madeiran saarta ja saaren nimikkorallia.
Viikonloppuna ajettu järjestyksessään 60. juhlaralli tarjosi Jyväskylän ympäristön sorateillä hienoja sekuntikamppailuja. Suomen MM-rallissa omassa luokassa ajaneet 14 Ford Fiesta Sport Trophyn kuljettajaa tavoittelivat pisteitä sekä kansainvälisessä merkkisarjassa että kotimaan omassa kansallisessa sarjassa.