Heinolasta on jälleen lähdössä F-Cupin risteilylle vahva osanottajajoukko.
Lähdemme bussilla kohti Turkua ja poimimme matkan varrelta kaikki yhteiskuljetukseen halukkaat.
F-Cupin kauden päätösristeily järjestetään 15.-16.10.2010 Turusta Tukholmaan ja takaisin. Lähtö on perjantai-iltana klo 21.00 ja paluu samaan paikkaan lauantaina klo 19.50. Väillä käydään Tukholmassa. Koko loppuvuosi on melkoisen täyttä jo laivoilla, joten nyt tarvitaan pikaisia sitovia ilmoittautumisia.
Pohjois-Irlannin asvaltilla maltilliset tavoitteet
Mikko Pajunen ei tavoittele kuuta taivaalta alkavan viikonlopun Ulster-rallissa Pohjois-Irlannin Belfastissa. Brittisarjassa menestyksekkään kauden ajanut Pajunen toki kelpuuttaa mahdolliset kiiltävät tuliaiset takanreunalle, mutta muutoin jyväskyläläinen lähtee vaikeaan kisaan jalat maassa maltillisin tavoittein.
Suomen suurin historiallisten autojen ratakilpailu ja harrasteparkki yli 25-vuotiaille ajoneuvoille sekä veteraanikilpamoottoripyörien näytösajot. N. 190 autoa ilmoittautunut!