Maamme tuore rallycrossin SM-sarjan mitalikolmikko Divisioona 1 - luokasta Toomas Heikkinen, Atro Määttä ja Sami Pakkala vahvistettuna Silvo Viitasella osallistuvat 12.9. Puolan Slomczynissa ja 18.9. Tsekin Sosnovassa ajettaviin kauden viimeisiin EM-sarjan osakilpailuihin. Heikkinen ja Viitanen ajavat molemmat kilpailut, Pakkala varmuudella vain Tsekissä kuten myös Määttä, joka tosin vielä harkitsee myös Puolan osakilpailuun osallistumista.
Lahtelaisen Koiranen bros. Motorsportin kausi Formula Renault 2.0 -luokan Eurocupissa jatkui viikonloppuna Saksassa Hockenheimin radalla. Liki kahden kuukauden kesätauolta palannut sarja on edennyt koko kauden lahtelaistiimin komennossa - virolainen Kevin Korjus on johtanut sarjaa ensimmäisestä kilpailusta alkaen. Myös tallin muut kuljettajat Miki Weckström, Jukka Honkavuori sekä hollantilainen Bart Hylkema ovat vierailleet palkintokorokkeella kauden aikana.