Julkkis-BB:n voittanut riihimäkeläinen taikuri Jori A. Koppinen onnistui hävittämään Duudsonien Jarpin Crazy Miken ralliautosta, jolla esitellään Riihimäki-rallin yleisö-EK.

Riihimäki-rallin reitillä on tuttuun tapaan raviradan yleisö-EK ja näyttäviä loikkia synnyttävä maalihyppyri.
alt
Hämeenlinnalainen ralliautoilija Petri Sivunen edustaa Riihimäen Urheiluautoiljoita, mutta starttaa nyt vasta ensimmäistä kertaa Riihimäen suunnalla ajettavaan ralliin. Sivunen aloitti ralliharrastamisen kesällä 2011. Mies osallistui F-Cupiin B-junioreiden puolella vuonna 2012 ja menestystä tuli. Sarjasijoitus kauden päätteeksi oli B-junioreiden neljäs.

Viime kauden Sivunen kartanlukijansa Joni-Petteri Virtasen kanssa ajoikin sitten jo F-Cupin yleisessä luokassa. Vaikeuksien täyteinen kausi päättyi ennen aikojaan jo Urjalan kilpailussa sattuneeseen ulosajoon. Tämän jälkeen autona toimiva BMW M3 on rakennettu uusiksi ja nyt mies uhkuukin vetohaluja uuden kauden alla.

alt

Hämeenlinnalainen ralliautoilija Petri Sivunen edustaa Riihimäen Urheiluautoiljoita, mutta starttaa nyt vasta ensimmäistä kertaa Riihimäen suunnalla ajettavaan ralliin. Sivunen aloitti ralliharrastamisen kesällä 2011. Mies osallistui F-Cupiin B-junioreiden puolella vuonna 2012 ja menestystä tuli. Sarjasijoitus kauden päätteeksi oli B-junioreiden kolmas.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste