Ralliautoilun SM-sarjan talvikausi ajettiin viikonloppuna päätökseen Joensuussa perinteisen Itärallin myötä. Ensimmäistä kautta nelivetoisella ralliautolla kisaava Esa Ruotsalainen joutui pettymään, kun pistesaldo ei kasvanut.


Joonas Tokee päätti viikonloppuna talven SM-rallikauden hyvään suoritukseen Joensuun Itärallissa, kun nuorukainen kamppaili SM3-luokan kärkiryhmässä viidenneksi.
Epäonnen (13) lähtönumeron myötä nöyrällä asenteella Joensuun SM-rallin vuoristoratamaisille erikoiskokeille startannut porvoolainen Tomi Vilenius ja kartanlukija Sami Ryynänen kokivat niin onnistumisen iloisia kuin tutun pettymyksellisiä hetkiä ja olivat lopulta kilpailujärjestäjän teknisen virheen seurauksena pakotettuja jättämään leikin kesken kun ajamatta oli enää yksi kimurantti erikoiskoe.
Muuramen Riihivuoressa ajetussa Maailman rallihistorian ensimmäisessä Riihivuori Rallisprintissä vaajakoskelainen Ari Könönen, 50, kiidätti noin kolmen kilometrin mittaisella rallitiellä Mitsubishi Lancer Evolution ralliautoaan koko kilpailun viidenneksi nopeinten.
Kuluvana vuonna rallissa kohinalla kansalliseen kärkeen noussut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen taituroi toiseksi nopeiten Suomen rallihistorian ensimmäisen kerran Muuramen Riihivuoressa ajetussa kovavauhtisessa rallisprintissä ja näin edellisenä päivänä Joensuun SM-rallissa lumitöiden seurauksena epäonnistunut 41-vuotias autourheilun ammattilainen hyvillä mielin matkaa kohti tulevana perjantaina Italiassa Monzan radalla nelivetoisella Lamborghini Gallardolla ajettavia Lamborghini Blancplain Super Trofeo Europe ratasarjan ensitestejä.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste