Kuluvana kilpailukautena Ralli SM-sarjan koordinaattorina häärinyt jyväskyläläinen Kari Hytönen, avasi saksalaisen Heidi Koppen kanssa juhlallisen 30. kilpailukautensa hienolla kansainvälisen Tallinna rallin nelossijalla.


Soralla ajettava SATA Rallye Açores on junioreiden EM-sarjaa kiertävän joensuulaisen Risto Immosen toinen ralli tällä kilpailukaudella. Torstai-iltana starttaavassa EM-rallissa ajetaan Sao Miguelin saarella erikoiskokeita 17 kappaletta, joista kertyy erikoiskoekilometrejä hieman alle 217. Atlantilla sijaitseva Azorien saariryhmä on kaukana Pohjois-Karjalasta ja kaluston sekä miesten perille saaminen ei ollut Immosen mukaan ihan pikku juttu.
Rata-ajon Porsche GT3 Cup Trophy -sarja alkaa vuoden 2014 osalta tulevana lauantaina 17. toukokuuta, kun ensimmäiset kaksi kilpailulähtöä ajetaan Jurvan Botrniaring-radalla. Porscheja sarja-avauksessa nähdään yhteensä 15 kappaletta, ja erityisen suuri huomio keskittyy varsinkin nuoriin kuljettajiin, joita ovat Marko Helistekangas, Emil Lindholm ja Simo Muhonen. Simo Muhonen ajaa sarjan Junior Program -ohjelmassa.


Rata-autoilun FINRace SM-sarjan kausi 2014 ammutaan matkaan Team Botnian isännöimänä Jurvan Botniaringillä tulevana viikonloppuna. Suomen nopeimmalla moottoriradalla haetaan useaan luokkaan uusia päälliköitä hallitsevien mestareiden siirryttyä toisiin rataluokkiin. Botniaringillä ajaa viisi SM-sarjan luokkaa, sekä Formula Renaultien NEZ-kilpailu. Yhteensä "Ringillä" on mukana 10 eri rataluokkaa.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste