Nyt on yleisön aika äänestää Toivakka-Rallin Säväyttäjä- ja Remonttimotivaattori-palkintojen saajat!
Tuu Iso-Syötteelle Mäkiajoihin!! Siel on kaikki kovimmat asfalttikuskit ja parhaimmat yöttömän yön menot!!!
Ralli SM -sarjan kesäkauden avaus Lapualla sujui positiivisissa merkeissä sarjatulokas Joonas Tokeen autokunnalta. Nuorukainen kirjasi tiukasta SM3-luokasta neljännen sijan, joka on yhden pykälän parempi kuin hänen alkukaudella saavuttamansa paras sijoitus.
Hollolassa asustava 17-vuotias opiskelija Manu Juhola (Päijät-Hämeen UA) on autourheilun historian ensimmäinen jokamiesluokan EVK-autojen nuorten Suomen mestari. Juhola sai tittelinsä Kokemäellä ajetussa kisassa lauantaina varsin suvereenilla tavalla. Hän voitti alkueränsä, välierän, semifinaalin ja finaalin.
Ylistarolainen Jukka Ketomäki voitti lauantaina Lapualla ajetun SM Pohjanmaa-Rallin sekä SM1-luokan. Ketomäki yhdessä kartanlukijansa Kai Risbergin kanssa vei rallin loppujen lopuksi 19,2 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Viron Karl Kruudaan. Myös kilpailun kolmas sija meni etelänaapuriin, kun Kaspar Koitla täydensi virolaisten menestyksekästä kisapäivää. Koitlan ero voittaneeseen Ketomäkeen oli 30,7 sekuntia.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste