alt

Helmikuun 20.-21.2. ajetaan Mikkelissä ja lähiympäristössä SM Vaakuna-rallissa todellista talvirallia. Mikkelissä lunta on pyryttänyt niin reippaasti, että kilpailunjohtaja Tapio Krivezt kehottaakin varautumaan lapioilla. "Penkkoja on mihin nojata, mutta jos pitkäksi menee, ovat lapiohommat edessä", lupailee hän.
Kilpailussa ajetaan seitsämän erikoiskoetta, joilla yhteispituutta n. 122 kilometriä eli tältäkin osin kisasta on tulossa haastava.


Ratamoottoripyöräilyn Moto2-sarjassa ajava Mika Kallio lähtee tulevaan kauteen uuden tallin riveissä. Vuodesta 2011 asti belgialaisessa Marc VDS Racing Teamissa ajanut Kallio nähdään tällä kaudella italialaisen Italtrans Racing -tiimin kuljettajana. Tallikaverina Kalliolla tulee olemaan italialainen nuori lupaus, 20-vuotias Franco Morbidelli.
alt

Tommi Järvisen kilpailu SM- sarjan avauksessa Arctic Lapland rallissa Rovaniemellä päättyi pettymykseen. SM3- luokassa ajava Järvinen lähti kilpailuun luottavaisin mielin, shakedown Vennivaarassa sujui odotusten mukaisesti ja ajorytmi löytyi nopeasti.
alt

Savonlinnassa polkaistaan käyntiin tulevana viikonloppuna Historic-sarjan ensimmäinen osakilpailu, joka on samalla myös BMW Xtreme Rallyn kauden ensimmäinen kilpailukoitos. Avausosakilpailun pisteistä kisaa kaikkiaan seitsemän kilpailijaparia.
Rally Trophy -sarja avataan tulevana lauantaina ajettavalla 19. Peurunkarallilla. Sarjan pisteistä on lähdössä ajamaan mahtavat 45 kilpailijaparia. Tämä on jopa muutaman enemmän mitä viime vuonna!


Veiby kolmas Monte Carlossa - Kimmo Kurkela Arctic Lapland rallin yllättäjä - Printsport samanaikaisesti kahdessa kilpailussa


Ala-Talkkari SM Rallisprint starttaa Lapua Tiistenjoella klo 11.00. Avauskilpailuun ilmoittautui 140 kilpailijaa Varikolla on tilaa rajoitetusti, joten yleisölle on opasteet Kantatie 19:sta suoraan viiden neljän kilometrin reitin
parhaille katselupaikoille.
Vuonna 2011 alavutelainen Teemu Asunmaa juhli Rallin Junioreiden Suomenmestaruutta ja vuonna 2013 palkinnoksi menestyksekkäästä kilvanajosta hänelle luovutettiin yleisen luokan SM-pronssimitali. Vuoden 2014 teknisten murheiden ja pettymykselliseen neljänteen sijaan päättyneen kilpailukauden jälkeen Teemu Asunmaa ja kartanlukija Jonne Halttunen näyttivät Rovaniemen Napapiirillä ajetussa juhlallisessa 50. kerran Arctic Lapland rallissa, että talven aikana kotiläksyt Subaru Impreza WRX STI FIA R4 auton ympärillä on tehty oikein ja siitä tuloksena oli SM2-luokan hopeasija sekä toiseksi korkeimmat SM-pisteet.
alt

Viime kautensa SM-kultaan päättänyt Samuli Vuorisalo siirtyy tällä kaudella ulkomaan rallibaanoille, kun tulevaisuuden nimi osallistuu yhdessä kartanlukijansa Eetu-Pekka Hellstenin kanssa Saksan mestaruussarjan Opel Adam Rallye Cupiin Audex-motorsportin Opel Adamilla.
alt

Rallin SM-sarjan luokassa SM3 ajetaan jokaisessa osakilpailussa Pirellin R2-tukijärjestelmän palkintorenkaista. Kolme parhaiten merkin renkailla sijoittunutta kilpailijaa saivat palkinnoksi kaksi kappaletta upouusia Pirellin talvikilparenkaita. Kauden ensimmäiset palkintorenkaat lähtivät omistajilleen viime viikonvaihteessa ajetun Arctic Lapland Rallyn myötä.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste