Turun vauhtineito Laura Suvanto viettää jälleen loppuviikon Saksanmaalla, kun hänen kilpailukalenterissaan lukee Adac Opel Rallye Cup -rallisarjan kolmas osakilpailu, Thuringen-ralli.


Kaudella 2014 kovan vauhtinsa V1600-luokassa osoittanut Veera Virtanen lähtee lauantaina 16.5. alkavaan kauteen mestaruus mielessä. Virtasen tavoite on sijoittua heti ensimmäisen viikonlopun lähdöissä kärkisijoille. Tasaisessa luokassa aika-ajojen merkitys on erittäin suuri.
Kauhajokelainen, pitkät perinteet omaava Relaa Racing -tiimi on valmis 6. kesäkuuta alkavaan Porsche GT3 Cup Challenge -kauteen. Tiimin kuljettajina tulevalla kaudella toimivat Raimo Niemi ja Mikko Pakari. Pakari valittiin alkuvuodesta sarjan Junior Program -ohjelmaan, jonka tarkoituksena on tukea nuorten suomalaiskuljettajien nousua kansainvälisiin autourheilusarjoihin.
Nuoresta iästään huolimatta Kalle Markkanen, 16, on ehtinyt harrastaa paljon ja menestyä hyvin autourheilun parissa. Tulevana viikonvaihteena espoolainen tekee uuden aluevaltauksen kilpaurallaan, kun kaksinkertainen crosskart-mestari starttaa uransa ensimmäiseen rallicrossin arvokilpailuun, EuroRX -kisaan Belgiassa.


Lauantaina 23.5.2015 jatkuu rallisprintin SM-sarja.
Jo kymmenettä kertaa SM- ja CUP-pisteitä jaetaan Nurmijärven Karhunkorven teollisuusalueella uudistetulla radalla.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste