
Legends-luokassa nähdään yhteensä huimat 38 autoa viivalla samaan aikaan! Kuva: Pertti Kangasniemi / KanPe Oy
Kauden ensimmäinen RATA-SM-sarjan osakilpailu ajetaan ensi viikonloppuna 14.-15. toukokuuta Botniaringin moottoriradalla Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Jurvassa. Kyseessä on paitsi RATA-SM -sarjan kauden aloitus, myös Botniaringin ensimmäinen kilpailutapahtuma tällä kaudella.
Rallicrossin MM-sarjan toinen osakilpailu Saksan Hockenheimin radalla ei olisi voinut sujua paremmin Toomas Heikkisen tiimiltä.
Classic Motorshow osui kevään lämpimimmille päiville ja näyttelykin oli yleisöltä tulleen palautteen mukaan tunnelmaltaan hyvin lämminhenkinen. Lauantaina vieraita oli välillä ruuhkaksi asti ja sunnuntaina oli väljempää. Kaikkiaan viikonlopun aikana Classic Motorshow'ssa vieraili 16 266 henkilöä.