Juhan poika Kalle voittovauhdissa samaisessa kisassa vuonna 2014. Tällä kertaa Kalle istuu kartturin paikalla Teijo-Talo ralli avaa kesäkauden Rally Trophy ja Rallin Suomen Juniorimestaruus -sarjojen osalta. Seitsemän erikoiskokeen reitti pitää sisällään yhteensä noin 60 ek-kilometriä Salon ja Raaseporin kimurantteja teitä.

Minna Sillankorva on vuoden 1991 naisten sarjan rallin maailmanmestari. Kuva: Marika Koliseva

Porsche GT3 Cup Challenge Finland –sarjan kauden avauksessa Hämeenlinnan Ahveniston radalla nähdään todellinen lentävä suomalainen Porschen ratissa. Naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991, Minna Sillankorva, nimittäin toimii osakilpailussa turva-auton kuljettajana.

Imola isännöi kauden toista Clio Cupin osakilpailua.

Jussi Kuusiniemi saavutti paalupaikan ja teki rataennätyksen kauden toisessa osakilpailussa Italian Clio Cupissa Misanossa. Itse kisaerissä mies nappasi sijat neljä ja viisi ensimmäisen erän keskeytyksen jälkeen.

Viron Elvassa 7.toukokuuta startannut Viron mestaruussarja tuotti nuorelle lohjalaiskuljettajalle iloa ja hivenen myös pettymystä.

Sarjassa ajetaan yhteensä seitsemän osakilpailua, seuraava näytös on kesäkuun alussa LaitseRallyParkissa.
Kilpailu alkoi lauantaina aamuvarhain vapailla harjoituksilla, jotka lupailivat hyvää. Trogen ajoi pohja-ajan super1600 luokassa sekä yleiskilpailussa, että junior-luokassa.

Rallilegenda Marcus Grönholm kerää innostuneita suomalaisia mukaan osakkaaksi uudenlaiseen, moottoriurheiluun panostavaan yritykseen. (Mukaan osakkaaksi pääsee jopa jo 197 eurolla.)

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste