Toni Lukander ajoi neljänneksi Honkajoella. Kuva: Toni Ollikainen

Kesän 2016 Rallicross SM-sarjan kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina 9.7. Honkajoella. Vauhdikkaan kisan jälkeen SuperCar-luokan sarjataulukko koki muutoksia, mutta Toni Lukanderin sijoitus toisena pitää edelleen.

Kartingin SM-kausi käynnistettiin tänä viikonloppuna Tykkimäeltä.

Kartingin SM-viikonloppu jatkui tänään sunnuntaina Kouvolan Tykkimäellä saman kolmikon johdossa, missä eilinen päätettiin. Henri Kokko puolestaan hallitsi tänään ajettua KZ2-luokkaa.

Sunnuntai alkoi Tykkimäen kartingradalla kauniilla pilvettömällä säällä, mutta kilpailijat saivat jännittää koko päivän sateen mahdollisuutta.

Mad-Croc Racing Mäkiselle Kemoran viikonloppu oli varsin onnistunut. Kuva: Pertti Kangasniemi

Ratakuorma-autojen kansallisen ratasarjan toinen kilpailuviikonloppu on saatu päätökseen Kemoran moottoriradalla Vetelissä. Mad-Croc Racing Mäkinen osallistui viikonlopun neljään mestaruuslähtöön kahden autokunnan voimin.

Tänään ajettu Silverstonen Formula ykkösten osakilpailu startattiin turva-auton perästä sateen takia. Haasteellisten keliolosuhteiden ja rengasruletin sävyttämän kilpailun vei lopulta nimiinsä kotiyleisön riemuksi paalupaikkamies Mercedeksen Lewis Hamilton.

Toiseksi kauden kymmenennessä F1-osakilpailussa sijoittui MM-sarjaa edelleen johtava Mercedeksen Nico Rosberg ja kolmanneksi Red Bullin Max Verstappen.

Britannian F3-mestaruussarjan kuudes osakilpailu ajettiin Belgiassa Spa-Francorchampsin moottoriradalla. Double R Racingin väreissä ajavan Aleksanteri Huovisen kisaviikonloppu ei sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti.

Oululainen 19-vuotias Aleksanteri Huovinen lähti Span osakilpailuun päättäväisenä.

Jukka Olkoniemi ajoi kaksivetoisten voittoon.

Vuosittain tuhansittain yleisöä houkutteleva Vaalan Happy Beach asfalttisprint ajettiin 9.7. lauantaina. Rokuan Raketit autourheiluseuran järjestämässä 20-vuotis juhlakilpailussa päivän nopeimman ajan ajoi seniori-kuljettaja Matti Santti.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste