Nico Valkonen matkalla rallin Nuorten Cupin mestariksi kauden päätöskisassa Lapualla. Kuva: Jouni Laakso
Jyväskyläläinen, Laukaan Moottorimiehiä edustava Nico Valkonen, 17, kilpaili tällä kaudella ahkerasti rallin ja rallisprintin nuorten luokassa. Renault Cliolla ajavan Valkosen kauden ykköstavoite oli Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan yhteydessä ajettavan Nuorten Cupin voitto. Hän saavutti sarjavoiton viimeisessä osakilpailussa Lapualla lokakuun alussa. 

Jari Ketomaa ja Mikko Lukka sijoittuivat Malesiassa hienosti toisiksi. Kuva: Arish Ahmad Khan

Malesian Rallista muodostui kova testi sekä kuljettajien että kilpailukaluston suorituskyvylle. Rallin ensikertalaiset Jari Ketomaa ja Mitsubishi Mirage selviytyivät äärimmäisissä olosuhteissa hienosti maaliin ja kilpailun kakkoseksi.

Toinen kisapäivä sunnuntai tarjosi sadekelin jäljiltä liukkaita ja mutaisia erikoiskokeita, jollaisia olosuhteita kokenut mikkeliläinen ralliautoilija ei ollut ennen nähnyt.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste