Esa Ruotsalainen. Kuva: Jarno Saari

Ralli SM-sarjan kesäkausi käynnistyi viikonloppuna Riihimäellä. Kaksivetoiset ralliautot pääsivät starttaamaan vuorostaan ensimmäisinä luokkina reitille ja Esa Ruotsalaiselle oli annettu numero 1, ja sitä myötä ladunavaajan rooli.

Edellisessä osakilpailussa SM4-luokan voittaneet Esa Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen olivat nyt kesäkelillä vaikeuksissa aivan kilpailun alussa, mutta paikkasivat tilannetta hienosti rallin loppupätkillä.

Juuso Puhakka. Kuva: SMP F4 Championship

SMP F4 NEZ -sarjaa ajavan Juuso Puhakan kausi alkoi hieman tahmeasti, kun kausi korkattiin viikonloppuna Venäjän Sotshissa.

Kaikki viikonlopun kolme starttia ajettiin märällä radalla ja sadekelin renkailla. Ensimmäisessä kilpailussa Venäjän GP:stäkin tutulla F1-radalla Puhakka oli kuudes, toisessa neljästoista ja kolmannessa yhdeksäs.

Mikko Eskelinen. Kuva: Jani Kekoni

Lauantaina jyväskyläläinen Mikko Eskelinen nappasi kanadalaisen tallitoveri Maxx Ebenalin kanssa pitkän autourheilu-uransa kolmannen peräkkäisen Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan palkintokorokesijoituksen, ja sunnuntaina kaksikko jälleen juhlisti menestystä Thaimaan Buriramin kansainvälisellä moottoriradalla ajetussa kilpailukauden neljännessä lähdössä.

Kahdeksannesta lähtöruudusta matkaan startannut Maxx Ebenal kohtasi draamaa heti kilpailun ensimmäisessä mutkassa, kun yli-innokas kanssakilpailija osui auton takarenkaaseen siten, että kilpurin alatukivarsi vääntyi ja pyöränkulmat menivät isosti sekaisin.

Emil Lindholm. Kuva: ADAC Motorsport

Attempto Racingin Lamborghini-kuljettaja Emil Lindholm, 20, ja hänen ajajaparinsa Saksan Jonathan Judek eivät menestyneet Saksan ADAC GT Masters -ratasarjan toisena kilpailuviikonloppuna Saksan Lausitzringillä. Viikonlopun molemmissa kilpailulähdöissä suomalais-saksalainen autokunta jäi kauaksi pistesijoista.

Janne Eronen. Kuva: Jarno Saari

Janne Eronen saavutti tämän kauden kolmannen palkintosijansa Ralli SM-sarjasta, kun kesäkausi käynnistyi Riihimäki Rallin merkeissä. Kelpo tuloksesta huolimatta RTE-Motorsportin kuljettaja ei ollut täysin tyytyväinen kilpailun kulkuun.

Eronen ja kartanlukija Ville Mäkelä sijoittuivat lopulta nelivetoisten autojen SM2-luokassa kolmanneksi, mutta vierailivat kahteen otteeseen myös luokan toisella sijalla.

Jukka Kasi. Kuva: Taneli Niinimäki

Jukka Kasin ja kartanlukijansa Henri Anian ralliviikko huipentui lauantaina Riihimäen seudulla ajettuun kesäkauden SM-avaukseen. Pari ajoi maltilla maaliin ja tuloksena on kovatasoisen SM1-luokan kuudes tila.

– Lopputulos on parempi, mitä lähdin hakemaan, Kasi kommentoi tulosta.

Pieksämäkeläinen Vesa Rissanen kiertää ahkerasti sekä Historic Rally Trophy -sarjan kisoja että Historic Rallisprint -sarjaa. Kauden neljännessä kisassa Kerimaa Sprintissä Rissanen nousi pistekärkeen. Kuva: Arto Ylhävaara

Historic Rallisprint -sarjan neljäs osakilpailu, Kerimaa Sprint, käänsi pistetaulukossa kärkikaksikon järjestyksen päinvastaiseksi.

Rallin junioreiden SM-sarja. Kuva: RSJM/Marika Koliseva

Rallin junioreiden SM-sarja (RSJM) jatkuu toukokuun viimeisenä viikonloppuna Auran ympäristössä, kun sarja viidestä osakilpailusta on vuorossa kolmas, Kaasujalka Ralli. Edelliset kaksi osakisaa ajettiin talvisissa olosuhteissa Hankasalmella ja Kemissä, nyt päästään vihdoin sorapinnalle.

Jussi Lindberg. Kuva: Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu, ja samalla kesäkauden avaus ajettiin viikonloppuna Riihimäellä. SM3-luokassa kilpaileva Jussi Lindberg kartanlukijanaan Toni Nuikka sijoittuivat tiukan sekuntikamppailun jälkeen luokkansa seitsemänneksi.

Kolmen ensimmäisen osakilpailun jälkeen sarjassa kuudentena ollut Lindberg lähti Tahkon pettymyksen jälkeen parantelemaan asemiaan pistetaulukossa.

Aleksi Kalsta (oik.) Kuva: Aleksi Kalsta tiedotus

Pohjoismainen STCC -sarja vieraili viikonloppuna Suomessa Alastaron moottoriradalla koko laajuudessaan ensimmäistä kertaa. Aleksi Kalsta kilpaili Clio Cup -luokassa sijoittuen kilpailuissa neljänneksi ja kolmanneksi. Joel Jern oli iskussa ja voitti viikonlopun molemmat lähdöt.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste