
Olli Pollari. Kuva: Jani Salonen
Rallin SM-sarjan kesäavauksessa yllättänyt Olli Pollari hakee menestykselle jatkoa tulevan viikonlopun osakilpailusta Kouvolasta. Sijoittuminen Riihimäellä luokkansa toiseksi nosti rallin hallitsevan junioreiden Suomen mestarin kertaheitolla luokan kärkikastiin.
– Mitä sitä kiertelemään, lähdetään voittotaisteluun mukaan ja katsotaan minne se tie johtaa.

Olli Pollari. Kuva: Jani Salonen
Rallin SM-sarjan kesäavauksessa yllättänyt Olli Pollari hakee menestykselle jatkoa tulevan viikonlopun osakilpailusta Kouvolasta. Sijoittuminen Riihimäellä luokkansa toiseksi nosti rallin hallitsevan junioreiden Suomen mestarin kertaheitolla luokan kärkikastiin.
– Mitä sitä kiertelemään, lähdetään voittotaisteluun mukaan ja katsotaan minne se tie johtaa.

Esa Ruotsalainen. Kuva: Taneli Niinimäki
Kouvolassa ajetaan viikonloppuna Ralli SM-sarjan viides osakilpailu. Nuotitusjakso on ohjelmassa perjantaina ja kilpailun yhdeksän erikoiskoetta kaasutellaan lauantaina.
Kolme viikkoa sitten ajettu kesäkauden avauskilpailu nosti Esa Ruotsalaisen ja kartanlukija Hannu Lammisen sarjajohtoon SM4-luokassa.

Jaro Kinnunen. Kuva: Timo Nikkilä
Ralli SM-sarjan Kouvolan osakilpailuun Jaro Kinnunen lähtee täysin uusista lähtökuopista. Kinnunen on totuttu näkemään lähivuosina kaksivetoisten autojen SM3- ja SM4-luokissa, mutta nelivetoisen auton myötä espoolainen siirtyy nyt SM2-luokkaan.
Perimmäinen syy kaluston ja luokan vaihdolle oli se, että edellisessä osakilpailussa sattunut moottoririkko oli sen verran perustavaa laatua, että omaa autoa ei ehtinyt saada kisakuntoon.

Atro Määttä voitti SuperCar-luokan Hyvinkään osakilpailussa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Rallicrossin SM-kausi pistettiin ryminällä käyntiin 27. toukokuuta Hyvinkäältä. Runsaslukuinen yleisö sai rahoilleen vastinetta, sillä kisa tarjosi riittävästi vauhtia ja tilanteita.
SuperCar-luokassa suurimmat odotukset kohdistuivat viime vuoden mestariin Jere Kalliokoskeen, sekä vierailevaan tähteen Riku Tahkoon.

Niclas Grönholm. Kuva: GRX/McKlein
Niclas Grönholm starttaa rallicrossin MM-kauden kuudenteen osakilpailuun Norjan Hellissä uuden moottorin vauhdittamana. GRX-tallin Ford Fiesta on käyty muutenkin läpi ja Grönholm saa kuskata ehostettua rallicrosstykkiä Norjan rallicrosspyhätössä viikonloppuna.
– Auto on kuin uusi, kun moottori on vaihdettu ja teippauksetkin ovat uudet.

Jukka Kasi. Kuva: Taneli Niinimäki
Jukka Kasi kartanlukijanaan Henri Ania hakevat tulevana lauantaina Kouvolan SM-rallista lisää kokemusta uudesta ajokista. Riihimäki-rallissa debyytin tehnyttä Skoda Fabia R5-autoa on testattu yhden päivän ajan Riihimäen kilpailun jälkeen.
– Jämsän testeissä tuli kilometrejä reilu 50.

Juuso Nordgren. Kuva: Timka Seppänen
Rallikuljettaja Juuso Nordgrenin sekä kartanlukija Mikael Korhosen kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Kouvolan SM-rallissa. Edellisessä SM-osakilpailussa saavutettu kakkossija on nostanut kaksikon itseluottamusta.
Nordgren kertoo, että kolme viikkoa sitten ajetun Riihimäen SM-rallin jälkeen tiimi on analysoinut incar-pätkiä, lisäksi nuottiin on paneuduttu sekä mietitty asioita, joita voisi vielä kehittää.

Jussi Lindberg & Toni Nuikka. Kuva: Taneli Niinimäki
Rallin SM-sarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Kouvolan maisemissa. SM3-luokassa kilpaileva Jussi Lindberg kartanlukijanaan Toni Nuikka starttaavat kisaan luokkansa neljänneltä sijalta.
Viime päivät flunssan kourissa ollut Lindberg päätti jättää ennakkotestit tällä kertaa kokonaan ajamatta.