Antti Selivaara. Kuva: Taneli Niinimäki

Kauden viides Ralli SM -osakilpailu ajettiin lauantaina Kouvolassa. SM2-luokassa saatiin todistaa kovatasoista kilvanajoa. Antti Selivaaran ja kartanlukija Jani Salon lopputulokseksi kirjattiin luokan kuudes sija.

Subaru-kuljettajalle jäi kisasta kaksijakoiset ajatukset. Ajollisesti oli kauden parasta menoa, mutta toisaalta tulos oli kauden huonoin sijoitus – ellei Tunturirallin keskeytyksen jälkeisiä jäännöspisteitä huomioida.

Montrealin osakilpailu oli Mercedeksen juhlaa. Talli nappasi kauden ensimmäisen kaksoisvoittonsa. Kuva: Steve Etherington

Juuri päättynyt Kanadan Montrealissa ajettu kauden seitsemäs formula ykkösten osakilpailu oli Mercedeksen juhlaa. Talli nappasi kauden ensimmäisen kaksoisvoittonsa.

Voiton Kanadan F1-osakilpailussa vei paalupaikalta startannut Lewis Hamilton.

Esa Ruotsalainen johtaa rallin SM4-luokkaa. Kuva: Jarno Saari

Ralli SM -sarja jatkui viikonloppuna Kouvolan ympäristössä, jolla alueella ei oltu SM-pisteistä kamppailtu aivan lähivuosina. Esa Ruotsalainen saavutti toisen sijan SM4-luokasta, ja saarijärveläinen jatkaa luokkansa pistetaulukon kärjessä.

Niclas Grönholm ei löytänyt pitoa sateen liukastamalla radalla Norjassa. Kuva: GRX/McKlein

Niclas Grönholm jäi semifinaalien ulkopuolelle rallicrossin MM-sarjan viidennessä osakilpailussa Norjan Hellissä.

Lauantaina sateen liukastamalla radalla Grönholm ei löytänyt pitoa ja oli vaikeuksissa. Kelin kuivuttua sunnuntaina Grönholm näytti taas osaamistaan neljännessä karsintaerässä.

Simo Laaksosen vauhti sarjan kolmannessa F3 Open -osakilpailussa oli hukassa. Kuva: Fotospeedy

Kansainvälisessä Euroformula F3 Open -sarjassa ajavan Simo Laaksosen, 18, ja hänen Campos Racingin vauhti sarjan kolmannessa osakilpailussa Paul Ricardilla Ranskassa oli hukassa. Tiimin autot eivät olleet missään kohtaa viikonloppua sellaisessa vauhdissa, jota kärkisijoille olisi edellytetty.

Emil Lindholmin Itävallan kisaviikonloppu ei mennyt lähellekään putkeen. Kuva: Gruppe C Photography

Attempto Racingin Lamborghini-kuljettaja Emil Lindholmin, 20, ja hänen 17-vuotiaan ajajaparinsa Saksan Jonathan Judekin ADAC GT Masters -kilpailuviikonloppu Itävallan Red Bull Ringillä oli sysimusta. Kaksikon Lamborghinista rikkoutui viikonlopun aikana kaksi moottoria: toinen kilpailu päättyi neljän kierroksen jälkeen ja toisessa osakilpailussa kaksikko ajoi sijalle 24.

Jukka Kasi. Kuva: Taneli Niinimäki

Jukka Kasin ja Henri Anian toinen kilpailu Skoda Fabia R5 -autolla Kouvolan SM-rallissa toi lisää arvokasta kokemusta nykyaikaisen kilpa-auton tarjoamasta mahdollisuudesta. Kasi ja Ania ajoivat Kouvolassa SM1-luokan kahdeksanneksi. Matkaan mahtui rengasrikko, joka hidasti yli kahden minuutin aikaeroa kilpailuun voittaneeseen Kalle Rovanperään.

Jesse Turunen. Kuva: Jani Salonen

Rallybaron tiimin Ralli SM -sarjan osakilpailu Kouvolassa sisälsi haasteellisten hetkien lisäksi tyydyttävän lopputuloksen, kun Hyundai-kuljettaja Jesse Turunen ajoi kilpailussa neljännelle sijalle.

Turunen pokkasi mukaansa SM-sarjan kolmanneksi korkeimmat pisteet, vaikka parempaankin mies koki jääneen varaa.

Paavo Tonteri lukeutuu suomalaisen kartingin ykkösnimiin. Kuva: KSM Schumacher Racing Team

KSM Schumacher Racing Teamissa ajava Paavo Tonteri lähtee hienosti OK-luokan finaaliin ruudusta 3 tänään sunnuntaina kartingin EM-sarjan toisessa osakilpailussa Circuito Fermando Alonsolla Espanjassa klo 16.15 Suomen aikaa.

Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota GAZOO Racing

Rallin MM-sarjan Sardinian osakilpailu oli upeaa suomalaissuoritusta, kun Toyota Gazoo Racing –tiimin kaikki kolme ajajaa sijoittuivat kuuden parhaan joukkoon.

Jari-Matti Latvala oli paras suomalainen sijoittuen toiseksi uransa ensimmäisen MM-voiton ottaneet Fordilla kisaavan Viron Ott Tänakin perään.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste