
Luka Nurmi päätyi hienojen ohitusten myötä lopulta finaalin kuudenneksi Le Mansissa. Kuva: Luka Nurmen Tiedotus
Kartingin CIK-FIA Academy Trophyn toinen osakilpailu ajettiin 30.6.-2.7.2017 Le Mansissa. Legendaarinen autourheilun mekka tarjosi mahtavat puitteet kilpailulle. Jatkuvasti vaihteleva keli tarjosi mekaanikoille ja kuskeille haastetta.

Juuso Puhakka. Kuva: Juuso Puhakan Tiedotus
Juuso Puhakan F4 NEZ -kausi jatkui viikonloppuna Pärnussa. Vaikka lauantain ensimmäinen kilpailu toi Puhakalle palkintopallipaikan, jäi viikonlopusta silti kaksijakoiset fiilikset.
Lauantain molempiin kilpailuihin 8. ruudusta lähtenyt Puhakka oli loistavassa vauhdissa ensimmäisessä kilpailussa ja muutamien näyttävien ohituksien jälkeen hän nousi kolmanneksi, eikä toinen sijakaan jäänyt kauas.

Raket yleisen -luokan sunnuntain kärkinelikko: Heinonen, Kivistö, Yli-Pelkonen ja Taponen. Kuva: Kati Kivistö
Kartingin Raket-luokan toinen SJM-osakilpailu ajettiin Töysässä 1.-2.7.2017 Suomenselän Kartingin järjestämänä. Raket-luokkaan oli ilmoittautunut 30 kuljettajaa, joten paikat aika-ajojen ja luokitteluerien osalta olivat tiukan kilvanajon takana.

Pohjoismaiden suurin autonosia verkkokaupassa myyvä Skruvat lähtee tukemaan mm. Suomen MM-rallia, Neste Rallia. Kuva: McKlein
Ruotsalainen Skruvat on tehnyt merkittävän yhteistyösopimuksen suomalaisen autourheilun kehittämiseksi. Kahden vuoden sopimus AKK Sports Oy:n kanssa kattaa useita eri hankkeita suomalaisen autourheilun parissa aina rallin MM-osakilpailusta SM-sarjoihin sekä nuorisovalmennustyöhön.

Vesisade täydensi Sami-Matti Trogenin elokuvamaisen kilpailuviikonlopun Pärnussa. Kuva: SMP F4 Championship / Henri Tamm
Sami-Matti Trogenin F4 NEZ -sarjan Pärnun osakilpailu piti niin paljon epäonnea sisällään, että nuorukainen ei päässyt ajamaan haluamilleen sijoille.
F4 NEZ -sarjan neljäs osakilpailu kisattiin viikonloppuna Pärnussa.

Sponsor Insightin toteuttaman tutkimuksen mukaan 18-29-vuotiaille miehille urheilutapahtumista Neste Ralli oli kaikkein kiinnostavin tapahtuma. Kuva: McKlein
Viime viikon tiistaina esimerkiksi Helsingin Sanomissa referoidun KIHU:n ja Taloustutkimuksen julkaiseman tutkimusraportin tarkoituksena oli tuoda esille kansalaisten mielipiteet huippu-urheilun myönteisistä ja kielteisistä vaikutuksista ja toiseksi tarkastella miten he suhtautuvat huippu-urheilijoihin esikuvina.
AL-Härmän Jari Koski piti pihdeissään sunnuntaina ajetun Keurustarvike Sprintin yleiskilpailun vallankahvaa molemmilla kierroksilla. Ero AnkUA:n Jukka Tenhoon jäi lopulta 0,22 sekuntiin. Sama tapahtui nelivetoluokasssa, pari oli nopein.
Kilpailun jälkeen Koski kertoi, että toisella kierroksella etuiskunvaimennin paukahti rikki ja ajo tuli vaativammaksi, mutta ei vaikuttanut vauhtiin.