Emil Lindholm osallistui elämänsä ensimmäiseen MM-ralliin Puolassa. Kuva: McKlein

Emil Lindholm osoitti potentiaalinsa tehdessään Junior WRC -debyyttinsä Puolassa viime viikonloppuna. Kisa oli Tulevaisuuden Tähdelle hyvää harjoitusta tulevaa Neste Rallia varten.

Neste Rallin promoottori AKK Sports nimesi hiljattain 20-vuotiaan Lindholmin vuoden 2017 rallin Tulevaisuuden Tähdeksi.

Legends-autojen MM-kilpailu järjestetään syyskuussa Botniaringillä. Kuva: Lauks

Legends World Finals 2017 on paitsi historiallinen autourheilukilpailu, myös koko perheen suurtapahtuma. Legends-autojen MM-kilpailut tuovat syyskuussa Botniaringille runsaasti matkailijoita ja tapahtumassa on ohjelmaa vauvasta vaariin.

Legends World Finals 2017 -tapahtuma tuo Botniaringin alueelle matkailijoita ympäri maailman.

Mikko Kataja on valloittanut muun muassa Pikes Peakin. Kuva: Jacub Pojmicz

Oululaissyntyinen Mikko Kataja on kutsuttu 9. heinäkuuta järjestettävään Mt. Washington Hillclimb -autokilpailuun. Alkuperäistä Mt. Washington Climb to the Clouds -kilpailua on järjestetty vuodesta 1904 alkaen ja se on vanhempi kilpailu kuin Indy 500 tai toinen tunnettu mäkikilpailu Pikes Peak Hill Climb, johon Kataja osallistui vuonna 2016.

Italian Luigi ”Lucky” Battistolli ja kartanlukija Fabrizia Pons nähdään Lahden Historic Rallyssa. Kuva: Battistollin Tiimi

Lahti Historic Rally ajetaan Lahden ympäristössä 21.-22.7.2017. Perinteiseksi rallin voidaan sanoa muodostuneen, olihan ensimmäinen kilpailu jo vuonna 2002. Historic-ralli EM-osakilpailuna on päätapahtuma, mutta mukana kilpailussa on myös kansallinen Xerox-ralli, jossa ajetaan nykyautoilla joko nuotista tai nuotittamatta.

Jani Hjerppe nosti Suomen lipun salkoon Hungaroringin osakilpailussa. Kuva: Jani Hjerpen Tiedotus

Mad Croc Radical -tiimin Jani Hjerppe jatkoi vaikuttavaa kulkuaan palkintopalleille Hungaroringin European Masters -kisoissa 1. ja 2. heinäkuuta. Suomalainen nappasi viikonlopulta sijat 3 ja 1 ja joutui keskeyttämään kolmannessa kisassa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste