
Atro Määttä. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Kamppailu rallicrossin SM-pisteistä jatkui 8. heinäkuuta aurinkoisessa kelissä Tampereen Kaanaa Centerissä. Tiukka taistelu Suomen mestaruuksista vain kiristyy, kun ajamatta on enää kaksi osakilpailua.
SuperCar-luokan voitoon ajoi sarjan kärkipaikkaa hallussaan pitävä Atro Määttä. Voittonsa ansiosta Määttä kasvatti johtoaan sarjassa, ja miehellä on tällä hetkellä kasassa 75 pistettä.

Botniaringillä nähdään nouseeko Ruotsin Emil Persson korkeimmalle korokkeelle myös tänä vuonna. Kuva: Emil Persson Motorsport
Legends-autojen MM-kilpailut ajetaan ensimmäistä kertaa historiassa Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolella Suomessa Botniaringin moottoriradalla syyskuussa. Ruotsin Emil Persson lähtee hakemaan Suomesta kolmatta peräkkäistä Legends-luokan MM-titteliään.

XonCupin Liepeen osakilpailu ajettiin varsin vetisissä olosuhteissa. Kuva: Jartsa Kuisma
XonCupin viides osakilpailu Liepeen Ruuhimäellä ajettiin lauantaina hieman keskimääräistä kosteammisssa olosuhteissa, kun sääennusteet kerrankin osuivat kohdilleen ja taivaalta tuli vettä päivän mittaan enemmän kuin on mittareissa asteikkoa.