Niko Perttala. Kuva: AKK/Outi Talikka

Kartingin SM-sarjan kauden 2017 alussa julkaistun stipendiohjelman voittajat on valittu. Stipendien myötä kolme suomalaiskuljettajaa lähtee kilpailemaan kartingin maailmanmestaruudesta kolmessa luokassa.

OK-junior- ja OK-luokkien voittajat kisaavat MM-kullasta CIK-FIA World Champs & CIK-FIA Junior Champs PF international -kilpailussa Isossa-Britanniassa 21.

XonCup-kausi 2017 saatiin päätökseen vaihtelevassa kelissa. Kuva: Jartsa Kuisma

XonCup-kilpasarjan kuudes ja viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Paimion kartingradalla ja kausi saatiin näin päätökseensä Cupin osalta, sarjapisteet lasketuiksi ja mestaruudet sekä sijoitukset selville.

Sarjan ylle lankesi tänä vuonna loppua kohden kummallinen manaus, kun kaksi viimeistä osakilpailua ja yhteensä peräti 16 viimeistä starttia jouduttiin ajamaan vaihtelevan lämpöisissä, mutta kovin kosteissa keleissä, mikä toisaalta toki sekoitti jännittävästi pakkaa pistetilastossa aivan sitä kirkkainta kärkeä ehkä lukuun ottamatta ja synnytti samalla uusia orastavia sadekelin tähtösiä kilpailijoiden joukosta.

Koillis-Savon UA:n järjestämä Koillis-Savo ralli toimi Rally Trophyn neljäntenä osakilpailuna. Tarjolla oli liki 80 ek-kilometrin reitti sisältäen kuusi erikoiskoetta. Sarjakärjessä kilpailuun starttasi Tuomo Vanhala.

Sami-Matti Trogen on edennyt isoin harppauksin kauden 2017 aikana. Kuva: Sami-Matti Trogenin Tiedotus

Moscow Raceway oli näyttämönä, kun ajettiin kauden toiseksi viimeinen SMP F4 NEZ -sarjan osakilpailu. Huikeasti kauden aikana kehittynyt Suomen Sami-Matti Trogen sijoittui kahdessa ensimmäisessä lähdössä neljänneksi.

Lukuisista ongelmista huolimatta, Jani Hjerppe pääsi tuulettamaan kilpailun toista sijaa. Kuva: Jani Hjerpen Tiedotus

Skandinavian Radical cupin viimeisin osakilpailu järjestettiin 12.-13. elokuutta Rudskogenissa, Norjassa. Mad Croc -kuljettaja Jani Hjerppe taisteli sähköongelmien kanssa läpi viikonlopun. Huolimatta jatkuvista haasteista, Hjerppe pystyi hankkimaan tärkeitä mestaruuspisteitä.

Crazy Miken viime vuoden kolmas sija vaihtui tänä vuonna kakkospaikkaan. Kuva: Jari Kohonen

Rallicrossin Pohjoismaisen NEZ-sarjan neljäs ja kauden viimeinen osakilpailu ajettiin perjantaina ja lauantaina Tanskassa. Erittäin kosteissa olosuhteissa ajetussa kilpailussa Mauri ”Crazy Mike” Uuskoski ajoi 2000-luokassa kahdeksanneksi.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste