
Alatukivarren särkyminen suisti Marko Männyn keskeytykseen Uudenkaupungin SM-rallissa. Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo
Rallin SM-sarjan SM1-luokan kolmannelta paikalta Uudenkaupungin ralliin startannut Kauhajoen Marko Mänty oli yksi Oili Jalonen -rallin kovan onnen sotureista. Rallin viidennellä erikoiskokeella keskeyttämään joutunut Mänty putosi SM-taulukon neljänneksi.

Esa Ruotsalainen. Kuva: Jarno Saari
Ralli SM-sarjan kuudes ja toiseksi viimeinen osakilpailu Uudessakaupungissa ei tarjonnut kärkipään sijoitusta Saarijärven UA:n Honda-kuski Esa Ruotsalaiselle.
Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen starttasivat kisaan SM4-luokan sarjajohdossa, mutta Joonas Lindroos nousi nyt voitollaan mestarisuosikiksi.

Kauden päätöskilpailun voitto toisi SM-hopeaa Janne Eroselle. Kuva: Jarno Saari
Ralli SM -sarjan kalenterissa on syyskuussa kaksi kauden viimeistä osakilpailua, joista se toiseksi viimeinen kurvailtiin viikonloppuna Uudessakaupungissa. Janne Eronen on hyvän tulossarjansa myötä vahvasti mukana mitalitaistelussa, vaikka Ukissa pistepotti ei kasvanutkaan odotetulla tavalla.

Jesse Turunen ja hänen kartanlukijansa Kari Kallio Hyundai i20 R5 -ralliautolla. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Kolmen kuukauden kesätauon jälkeen rallin SM-sarjassa ovat koittaneet hektiset ajat. Kun Uudessakaupungissa juuri saatiin ralli pakettiin, niin vain kolme viikkoa ja katseet kääntyvät kohti Tamperetta – tai siitä hieman etelään.

Jussi Lindberg sijoittui kuudenneksi Uudenkaupungin SM-rallin SM3-luokassa. Kuva: Taneli Niinimäki
Ralli SM-sarjan kauden 6. osakilpailu ajettiin lauantaina Uudessakaupungissa. Sipoon Autokerhoa edustava Jussi Lindberg starttasi kisaan SM3-luokan neljänneltä sijalta. Podiumia tavoitellut mies ei ollut tyytyväinen kuudenteen sijaan.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan saadaan päätökseen 23. syyskuuta. Kuva: Pekka Mäkinen
Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan päätösosakilpailu ajetaan 23.9. Muuramen Riihivuoressa. Riihivuori-Rallissa ajetaan neljä erikoiskoetta ja 70 EK-kilometriä Keski-Suomen legendaarisilla, osin takavuosien Jyväskylän MM-rallistakin tutuilla teillä.
Mukana on kaikkiaan 20 luokkaa, joista osa on ennakkotutustuttavana, ja niiden nuotitus tapahtuu kisapäivän aamuna.

Jani Hjerppe kuittasi Silverstonesta kaksi kolmossijaa sekä yhden toisen sijan. Kuva: Jani Hjerpen Tiedotus
Jani Hjerppe jatkoi vahvaa kauttaan saavuttaen lisää menestystä Radicalin European Masters -sarjassa Silverstonen radalla Iso-Britanniassa, 1.-.3 syyskuuta.
Myöhästyneen lennon vuoksi ensimmäinen harjoitussessio jäi Hjerpeltä väliin.

Jukka Kasi sijoittui SM2-luokan seitsemänneksi Uudenkaupungin SM-osakilpailussa. Kuva: Rally Team Kasing
Jukka Kasin ja Henri Anian rallisyksy on ollut valmistautumista Neste Rallin jälkeen viime lauantaina ajettuun SM-Uusikaupunki Ralliin. Viikkoa ennen lähes kotikulmilla ajettu kansallinen Pohjanmaa Ralli antoi hyvän tuntuman pitkään ajotaukoon ja olihan mukana myös samoja kuljettajia, joita on vastassa SM-ralleissa.

Hyundai i20 näytti kyntensä Jesse Turusen käsissä. Kuva: Jani Salonen
Hyundai i20 R5 -kuljettaja Jesse Turunen lähti kauden toiseksi viimeiseen rallin SM-sarjan osakilpailuun kovin tavoittein. Voittotaistelu päättyi kuitenkin rengasrikkoon.
Jesse Turusen tarkoituksena oli ottaa kauden avausvoitto ja valmistautuminen kisaan poikkesi aiemmasta,

16-vuotias Calle Ahlin nähdään viikonloppuna Botniaringillä. Kuva: Anne Ahlin
Suomalaissukuinen Calle Ahlin saapuu isovanhempiensa kotimaahan ensimmäistä kertaa, kun Legends-autojen MM-finaalit johdattavat nuoren miehen Etelä-Pohjanmaalle Botniaringin moottoriradalle. Ruotsin lipun alla kilpaileva Ahlin lähtee kunnianhimoisin tavoittein viikonlopun MM-koitokseen.