Legends-autojen maailmanfinaalien vaihtelevassa säässä ajettu ensimmäinen kilpailupäivä saatiin päätökseen Botniaringin moottoriradalla. Lauantaina ajettiin luokittain aika-ajot sekä kahdet alkuerät, joiden pisteiden perusteella järjestäydytään huomisiin MM-finaaleihin.
Maailmanfinaalien sääntöjen mukaan kilpailijat saivat aika-ajoista sekä molemmista alkueristä pisteitä, ja eniten pisteitä kerännyt kilpailija lähtee joka luokasta ensimmäisestä ruudusta huomiseen mestaruusfinaaliin.

Toomas Heikkinen (kesk.) pystyi pitämään ensimmäisessä erässä latvialaisen tallitoverinsa Reinis Nitiksen varmasti takanaan. Joensuulainen voitti molemmat eränsä. Kuvassa vasemmalta oikealle: Johan Kristoffersson, Heikkinen, Andreas Bakkerud. Kuva: Asko Tanhuanpää
Joensuulaisen Toomas Heikkisen lähdöt sujuivat kuin unelma rallicrossin Latvian MM-osakilpailussa.

Väkivahvaa Mitsubishi Lanceria käskyttävä Tomi Hallia voitti Leppävirralla rallisprintin yleiskilpailun ja nelivetoiset. Samalla varmistui Hallian uran seitsemäs rallisprintin Suomen mestaruus. Kuva: Taneli Niinimäki
Tuusulalainen, Mäntsälän Moottorikerhon Tomi Hallia varmisti lauantaina Leppävirralla kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa rallisprintin Suomen mestaruuden nelivetoluokassa.