Lewis Hamilton ajoi voittoon Singaporen F1-kisassa. Kuva: Wolfgang Wilhelm

F1-kauden 14. osakilpailu ajettiin viikonloppuna Singaporessa. Sateisissa olosuhteissa käynnistyneen kilpailun voittoon ajoi Lewis Hamilton. Britti lähti kilpailuun vasta ruudusta viisi, mutta Ferrareiden kolaroidessa dramaattisesti keskenään heti startissa, Hamilton nousi kärkeen ja pystyi säilyttämään johtoasemansa aina ruutulipulle saakka.

Kuva: Tino Nurmi

Pirkanmaan Karting ry järjesti sunnuntaina tutustumisajon pirkanmaalaisille 1-2 luokkalaisille. Tapahtuma oli osa Aamulehden sporttikorttikampanjaa, jossa koululaiset pääsevät tutustumaan eri urheilulajeihin. Paikalle tuli lähes 50 ensikertalaista tutustumaan kartingin saloihin. Vuosittain järjestettävä tapahtuma on saavuttanut suuren suosion ja sen avulla on saatu useita uusia harrastajia aiempinakin vuosina.

Niclas Grönholm ylsi semifinaaleihin Latviassa. Kuva: GRX/McKlein

Niclas Grönholm kaasutteli hienosti kauden parhaan suorituksensa rallicrossin MM-osakilpailussa Latviassa sunnuntaina.

Grönholm sijoittui lopputuloksissa seitsemänneksi oltuaan omassa semifinaalissaan neljäs. Finaalipaikkakaan ei jäänyt enää kauas 21-vuotiaalta GRX-tallin kuljettajalta.

– Tänään taisteltiin kaikki irti mitä miehestä ja autosta lähti.

Kuvassa etualalla Pro-luokan maailmanmestari Emil Persson. Kuva: SpeedPix.ch

Botniaringin moottoriradalla ratkottiin tänään Legends-luokan maailmanmestaruudet. Philip Miemois, Pekka Lehtola, Lauri Riekkola sekä Ruotsin Emil Persson kruunattiin omien luokkiensa parhaiksi Legends-kuljettajiksi maailmassa.

Nopeimman luokan Pron finaalilähtö oli dramaattisin miesmuistiin; yhdysvaltalaisen Jordan O’Brienin auto leimahti kauttaaltaan tuleen viimeisen mutkan jälkeen ja mies ylitti maaliviivan liekkimeressä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste