Ville Hautamäki ansaitsi SM2-luokan hopeaa. Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo

“On pikkuisen hyvä fiilis”, tunnelmoi Ville Hautamäki varmistettuaan Rallin SM2-luokan hopeaa kauden viimeisessä osakilpailussa Lempäälässä. Kaksipäiväinen Lake City Rally starttasi pitkän nuotituspäivän jälkeen perjantai-iltana, jolloin ajettiin kolme erikoiskoetta pimeällä.

Niclas Grönholmin uran paras sijoitus parani jälleen. Kuva: GRX/McKlein

Niclas Grönholm jatkoi upeita esityksiään rallicrossin MM-sarjassa ajamalla Saksan Estringissä finaalissa viidenneksi sunnuntaina. Tämä oli Grönholmille ensimmäinen kerta, kun GRX-tallin kuljettaja ylsi finaaliin, joten samalla kuittaantui uran paras sijoitus, joka aiemmin oli seitsemäs sija Latvian osakilpailusta kaksi viikkoa aiemmin.

Esa Ruotsalainen otti SM4-luokassa hopeaa. Kuva: Jarno Saari

Ralli SM-sarja päättyi viikonloppuna Lempäälän ympäristössä, jolloin SM4-luokan mitalisijoista kamppailtiin tiivisvauhtisessa kilpailussa. Esa Ruotsalainen saavutti viime vuoden tapaan hopeamitalin, joka varmistui, kun saarijärveläinen Honda-kuljettaja sijoittui viimeisessä osakilpailussa toiseksi.

Jukka Kasi ajoi oman sarjansa loppupisteissä seitsemänneksi. Kuva: Sami Lehtonen

Jukka Kasi ajoi kauden päättävässä Lake City Rallissa kauden parhaaseen tulokseen. SM1-luokassa Skoda Fabia R5-autolla kilpaileva Kasi oli luokassaan kuudes, mikä nosti hänet sarjan loppupisteissä seitsemänneksi.

Simo Laaksonen ajoi Monzassa kolmanneksi. Kuva: Simo Laaksosen tiedotus

Campos Racingin Simo Laaksonen, 19, jatkoi hyviä otteitaan kansainvälisen Euroformula F3 Open -sarjan Monzan osakilpailussa Italiassa. Laaksonen nousi tämän päivän startissa palkintopallille, kun hän sijoittui kolmanneksi.

Kristian Kiviniemi ajoi Lempäälässä SM1-luokan ja yleiskilpailun neljänneksi. Kuva: Toni Ollikainen

Kristian Kiviniemi kartanlukijanaan Matti Kangas olivat hyvässä vauhdissa rallin SM-sarjan kauden päätöskilpailussa. Lempäälän maisemissa ajetussa kaksipäiväisessä kilpailussa pari ajoi SM1-luokan ja yleiskilpailun neljänneksi.

Heikki Koski-Lammilla on takanaan tekniikkamurheinen kausi. Kuva: Sami Lehtonen

Heikki Koski-Lammin ja Kari Luoman kausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo: tekniikkamurheita on ilmaantunut lähes jokaisessa kilpailussa. SM4-luokan SM-sarjasta vain yksi osakilpailu on päättynyt maalilipulle, tuolloin Nilsiässä toisen sijan arvoisesti.

Vaikeista keliolosuhteista ja tekniikkamurheesta huolimatta Jani Luhtaniemi ylsi kauden parhaaseen sijoitukseen. Kuva: Tonigraphs/Toni Ollikainen

Jani Luhtaniemen tulokaskausi Ralli SM -sarjassa päättyi lauantaina ajettuun kauden päätösosakilpailuun. Lempäälässä ja sen ympäristössä ajettu kisa sujui 20-vuotiaalta Luhtaniemeltä varsin mallikkaasti.

Valtter Bottas on MM-pisteissä kolmantena. Kuva: Wolfgang Wilhelm / Mercedes AMG Petronas Formula One Team

Lauantain aika-ajojen toinen sija ei lohduttanut, kun Ferrarin Kimi Räikkösen auto petti jo ennen sunnuntain GP:n starttia. Mercedeksen Valtteri Bottaksellakaan ei ollut vauhti kohdillaan ja hän oli kilpailun viides, joten Malesian GP jäi siis suomalaisittain vaisuksi.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste