Janne Kanerva (oik.) sekä isänsä Harri Kanerva olivat tänään mvalkama.fi Rantarallissa historic-luokkien nopein pari. Voitto tuli murskaavan ylivoimaisesti, reilun minuutin erolla kakkoseen. Kuva: Kikka Kuosmanen

Mynämäen ympäristössä ajettu mvalkama.fi Rantaralli oli kuuden osakilpailun mittaisen historic-rallisarjan viimeinen osakilpailu, jonka järjesti Naantalin Seudun Urheiluautoilijat.

Simo Laaksonen ajoi Euroformula F3 Open -sarjassa viikonlopun ensimmäisessä osakilpailussa Espanjan Jerezissä kuudenneksi. Kuva: Fotospeedy

Campos Racingin Simo Laaksonen, 19, sijoittui tänään Espanjan Jerezissä ajetussa Euroformula F3 Open -sarjan osakilpailussa kuudenneksi. Laaksonen starttasi kilpailuun ruudusta kolme, mutta epäonnistui lähdössä ja putosi ensimmäisen kierroksen aikana sijalle kahdeksan.

Juuso Nordgren. Kuva: Damien Saulnier

Rallikuljettaja Juuso Nordgrenin Espanjan MM-rallin ensimmäinen ajopäivä oli kaksijakoinen. Aamulla tuli muutamia ajovirheitä, mutta iltapäivällä homman juju alkoi löytyä.

Perjantaina Espanjan MM-rallissa ajettiin yhteensä kuusi erikoiskoetta, kun aamun kolmen EK:n lenkki ajettiin iltapäivällä uudestaan.

Lewis Hamilton ajoi Suzukan F1-kisassa paalulle. Kuva: Wolfgang Wilhelm

Suzukan GP:n aika-ajot on saatu päätökseen. Paalupaikalle ajoi Lewis Hamilton napaten aika-ajon toisessa osiossa haltuunsa myös Suzukan rataennätyksen. Brittikuski on saalistanut paalupaikan nyt jokaisella tämänhetkisellä F1-radalla.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste