
Laukaa isännöi rallisprintin kauden 2018 avausta 11.2. Kuva: Laukaan Moottorimiehet
Laukaan Moottorimiehet saavat kunnian aloittaa Rallisprintin SM-sarjan 2018 ja mikäpä onkaan parempi paikka siihen kuin Laukaan kunnan tuleva moottoriurheilun keskittymä Lievestuoreella.
Alue on tuttu jo vuosien ajan Karting-radasta, Traktor Pulling -kartalle tuli merkit vuosi sitten ja Motocrossratakin paikalta löytyy.

Rallilegenda Sebastien Loeb nähdään ensi kaudella kolmessa MM-rallissa. Kuva: Red Bull Content Pool
Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb palaa rallin MM-sarjaan kaudeksi 2018 Citroënin väreissä.
Ranskan Sebastien Loeb on päättänyt palata juurilleen ja tulee kisaamaan kaudella 2018 rallin MM-sarjassa.

Toomas Heikkinen poseeraa kuluvan vuoden MM-kauden päättäneen osakilpailun alla Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa. Kuva: EKSRX
Joensuulainen rallicross-taituri Toomas ”Topi” Heikkinen sai juuri joulun alla varmuuden siitä, että hänen uransa ei jatku ruotsalaisen Mattias Ekströmin vetämässä EKS-tallissa. Heikkinen kuitenkin vakuuttaa, että tiet eivät eronneet ovia paukutellen.

Ruotimolla ajetaan jälleen rallisprinttiä. Kuva: Tarja Lipsanen/MikUA
Tulevan vuoden helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina, 4.2.2018, ajetaan Mäntyharjun Ruotimolla jälleen rallisprinttiä. Järjestävinä seuroina tomivat Mikkelin Urheiluautoilijat ry sekä Mäntyharjun Moottorikerho ry.
Sprintissä tullaan ajamaan viime tammikuiseen tapaan moottorikeskuksen radalla sekä viereisen järven jäällä.

Jani Luhtaniemi sai joululahjan etukäteen. Kuva: Tonigraphs/Toni Ollikainen
Tuusulalaiselle rallikuljettajalle Jani Luhtaniemelle joulupukki toi lahjan jo ennen jouluaattoa: Luhtaniemi ajaa Ralli SM -kauden 2018 Ford Motorcraft Rally Teamin kuljettajana.
Ensikosketuksen Ford Motorcraft Rally Teamiin ja sen kalustoon 20-vuotias Jani Luhtaniemi sai kauden 2017 viimeisessä SM-osakilpailussa Lempäälässä.