Jukka Tenho. Kuva: Marko Kyöstilä

Vuoden ensimmäinen rallisprint ajetaan tulevana sunnuntaina Lahdessa, Villähteen Hokkarassa.

Kolmatta kertaa Hokkarassa ajettavan kilpailun nimenä on tänä vuonna Top Building Rallisprint. Kilpailu on myös Kaakkois-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Järjestävä seura Lahden UA viettää tänä vuonna 55-vuotissyntymäpäiviään, jota juhlistaakin komeasti 93 kilpailuun ilmoittautunutta.

Formulalupaus Simo Laaksonen on tehnyt sopimuksen ensi kaudeksi GP3-luokkaan.

Suomi on saamassa uuden formulalupauksen, kun 19-vuotiaan Simo Laaksosen julkistettiin tänään tehneen sopimuksen Campos Racing -tiimiin GP3-luokkaan. Nuorukainen ajoi jo viime kaudella tiimissä F3 Open -sarjassa ja GP3-luokan testimahdollisuus hänelle tarjottiin joulukuussa.

Nuottiluokista on tulossa heti ensimmäisenä vuotena todella kovatasoinen, mm. Kosti Katajamäki palaa tosissaan rallin pariin. Kuva: Vesa Rauhala

Uudistuneen F-rallisarjan avausosakilpailu ajetaan jo vajaan kahden viikon kuluttua lauantaina 20.1.2018 Kaavilla Koillis-Savossa. Varsinaisesti kilpailu alkaa jo perjantaisella nuotituksella.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste