
Teemu Asunmaan ja Ville Mannisenmäen yhteistyö toimi hyvin Rovaniemellä ulosajosta huolimatta. Kuva: Taneli Niinimäki
Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Ville Mannisenmäen kanssa oli kiinni Arctic Lapland Rallin toisessa sijassa, mutta ulosajo viimeisellä erikoiskokeella toi lopulta keskeytyksen.

Heikki Koski-Lammin Citroen ei tällä kertaa suostunut yhteistyöhön. Kuva: Jussi Rantala
Heikki Koski-Lammin ja Kari Luoman SM3 -luokan debyytti Tunturirallissa loppui Mäntyvaaran yötauolle. Citroenin ongelmat alkoivat heti lähtölavalla, kun kytkin lakkasi toimimasta.
Ensimmäiset erikoiskokeet ennen huoltoa kilpailijapari joutui ajamaan käytännössä ilman kytkintä.

Tade Lario kävi tutustumassa myös lumipenkkaan Monte Carlon lauantaipäivänä. Kuva: Honza Fronek

Juha Salo sijoittui Arctic Lapland rallissa yhdeksänneksi. Kuva: Taneli Niinimäki
Rallin kymmenkertainen Suomen mestari ja Arctic Lapland -rallin kuusinkertainen voittaja Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ei päässyt haluamaansa vauhtiin ralli SM-sarjan avauksessa Rovaniemellä. Salo pöllytti Peugeot 208 T16 R5:lla kertaalleen syvälle lumipenkkaan ja kärsi kilpa-autonsa keskussammutusjärjestelmän yllätystyhjenemisestä, mutta pienistä murheista huolimatta Salo myönsi rallin maalissa reilusti, että parantamisen varaa jäi ja paljon.

"Viimeisen pätkän maalissa fiilis oli todella hyvä", kertasi Lindholm suoritustaan. Kuva: Taneli Niinimäki
Uransa ensimmäiseen nelivetoautolla ajettavaan ralliinsa osallistunut Emil Lindholm, 21, nousi yhdessä Mikael Korhosen kanssa ralli SM-kauden avauksessa Rovaniemellä upeasti toiseksi. GRX-tiimin Skodaa ajanut Lindholm malttoi ajaa kaksi pitkää kilpailupäivää omaa ajoaan, joka rallin maalissa palkittiin komealla kakkossijalla.

Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila lähtevät hyvistä asemista viimeiseen kilpailupäivään. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Monte Carlon MM-rallin lauantaipäivä päättyi suomalaisittain lupaavasti. Jari-Matti Latvala on viimeisen erikoiskokeen jälkeen kolmantena ennen sunnuntain finaalipäivää. Esapekka Lapin rengas puhkesi EK 11:lla, mutta mies onnistui kirimään itsensä neljänneksi ohi Kris Meeken.
Kartanlukija Mikko Markkulan ja jäänuottimiehistön yhteistyöllä Suninen sai tiedon pahoista paikoista, ja välttyi aikaa vieviltä ajovirheiltä.
– Siellä ei ollut kuin pieni ura, johon rengas juuri ja juuri mahtui. Ei siinä ollut helppo tulla, mutta olipahan tämä ainakin hyvää oppia meille, Suninen kiitteli.

Jani Luhtaniemen matka katkesi ennen aikojaan Artic Lapland rallissa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Ford Motorcraft Rally Teamissa kilpailevan 20-vuotiaan Jani Luhtaniemen Arctic Lapland Rally alkoi perjantaina varsin mallikkaasti, ja tuusulalaisen pätkäajat olivat aivan SM3-luokan kärjen tuntumassa. Meno tyssäsi kuitenkin neljännelle erikoiskokeelle vain muutama kilometri ennen erikoiskokeen maalia.

Eerik Pietarinen etenee vakuuttavasti kohti Arctic Lapland Rallyn voittoa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen
Eerik Pietarisen suoranainen lento Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa jatkuu jatkamistaan. 24-vuotias tuusulalainen johtaa rallia jo yli 40 sekunnilla yhdeksän erikoiskokeen jälkeen.
– Rallia ollaan koitettu tänään ajaa.

Arctic Rallin avauspäivä sujui Esa Ruotsalaiselta erinomaisesti. Kuva: Hannu Rainamo
Kaksivetoisten luokasta ryminällä nelivetoisten SM2-luokkaan siirtynyt Esa Ruotsalainen onnistui tuloksellisesti loistavasti Arctic Rallin avauspäivänä perjantaina.
Saarijärven UA:n kuski ajoi Ralli SM-sarjan avauskilpailussa selkeät pohja-ajat kahdelle pitkälle erikoiskokeelle.