Jaro Kinnunen. Kuva: Toni Ollikainen

SM3-luokassa Peugeot 208 R2-autolla kilpaileva Jaro Kinnunen on Ralli SM -sarjan kilpailijoista ainoa, joka on voittanut kaksi tämän kauden ensimmäistä osakilpailua. Jarospeed-tiimin taktiikka on puolustaa asemiaan ensi lauantaina Joensuun ympäristössä ajettavassa Itärallissa.

AUK Jämsän Äijät ry on valmiina rallikansan vierailuun. Nykyaikana käsittämättömät 261 ilmoittautunutta autokuntaa haluaa ajaa täydellisessä talvisessa JMK Rallissa erikoiskokeita, jotka ovat legendoja, Kaipolanvuori, Ouninpohja, Ehikki, Vaheri ja Saalahti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rallikatsojat saavat takuuvarmasti täyden nautinnon vauhdin hurmasta 3.3.

Emil Lindholm ja Mikael Korhonen. Kuva: Taneli Niinimäki

Ralli SM -sarjan SM1-luokan pisteissä kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen kolmantena ajava Skoda-kaksikko Emil Lindholm ja Mikael Korhonen hakee talvikauden viimeisestä SM-osakilpailusta Joensuusta ehjää suoritusta. Vuorossa on jo 1960-luvun puolivälistä Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa ajettu perinteinen Itäralli, joka on Lindholmille uusi kokemus.

Ari Vatanen vauhdissa vuoden 1984 Suomen MM-rallissa. Kuva: Marko Mäkinen

Vuoden 1981 rallin maailmanmestari Ari Vatanen nähdään jälleen rallin SM-sarjassa, kun hän toimii Joensuun SM-Itärallin etuautotehtävissä tulevana lauantaina 3. maaliskuuta.

Etuautotehtäviin lähtevällä maailmanmestarilla riittää vientiä ja kyselyitä, mutta kilpa-ajamisen polte on jo hälvennyt.

Juha Salo. Kuva: Taneli Niinimäki

Ralli SM -sarjan talvikauden viimeiset SM-pisteet jaetaan tulevana lauantaina Itä-Suomen laulumailla Joensuussa, kun vuorossa on rallikalenterissa ensimmäisen kerran jo 60-luvun puolivälissä esiintynyt perinteinen Itäralli.

Hannu´s Rally Teamin rallin kymmenkertaiselle Suomen mestarille Juha Salolle Itäralli on ollut aina hyvä ja mieluinen kilpailu.

Joonas Tokee. Kuva: Hannuphoto/Hannu Rainamo

Ralli SM -sarjan talvikaudella sekä ilon hetkiä että epäonnen tunteita kohdannut Joonas Tokee lähtee jälleen hakemaan menestystä ensi viikonloppuna ajettavasta Joensuun osakilpailusta. SM-Itäralli on sarjan kolmas osakilpailu ja se päättää tämän talvikauden.

 

Ralliautoilun kolminkertaisen suomenmestarin, Petäjäveden Jarmo Kytölehdon tallissa on makoillut 15 vuotta Mitsubishin tehtaan rakentama ralliauto Galant VR4. Vuosimallia 1989 oleva peli on päivitetty A-ryhmässä 1991. Autolla on ajanut useampikin tehdaskuljettaja niin ulkomailla kuin myös Suomessa. Viimeksi se on ollut Kari O. ja Mika Sohlbergin käytössä.

Niko Mäkinen. Kuva: Toni Ollikainen/AKK

Ralli SM -sarjassa talviosakilpailuja ajetaan kolme. Kausi alkoi Rovaniemen Tunturirallilla, jatkui Vaakunarallin merkeissä Mikkelissä ja seuraavana on vuorossa SM-Itäralli Joensuussa. Tunturista Niko Mäkinen ja kartturi Jarno Ottman saivat toiseksi korkeimmat SM-pisteet, Mikkelissä tuloksena oli kolmas sija.

Jere Paananen matkalla voittoon. Kuva: AKK/Pekka Mäkinen

Rally Trophyn talvikauden toinen ja viimeinen kilpailu ajettiin 53. Pohjola-rallin merkeissä Oulun seudulla. Kuudenkymmenen kilometrin reitti sisälsi viisi erikoiskoetta, josta yksi ajettiin kahteen kertaan.  Sarjakärjessä matkaan starttasi Ajari Piironen.

Ålin kilpailu oli suomalaisittain menestys. Sami-Matti Trogen vasemmalla, keskellä voittaja Jesse Kallio ja oikealla toiseksi ajanut Joni Wiman. Kuva: RX Academy / Sami Puumalainen

Kauden kolmas RX Academy on Ice -sarjan osakilpailu ajettiin Norjan Ålissa sunnuntaina.

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Arkistot