Sebastien Ogierille ei löytynyt haastajaa Korsikan MM-rallin avauspäivänä. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Hallitseva maailmanmestari Sebastien Ogier hallitsi ylivoimaisesti Korsikan MM-rallin avauspäivää. Ranskalaiskuski venytti johtonsa päivän neljällä erikoiskokeella jo yli puoleen minuuttiin ennen kakkostilalla olevaa Belgian Thierry Neuvillea.

Korsikan rallimaisemia. Kuva: Eerik Pietarinen Racingin Facebook-sivut

Rallin SM-sarjan piikkipaikkaa pitävä Eerik Pietarinen pääsi Korsikalle nuotittamaan ja tutustumaan mutkikkaita ja oikukkaita teitä. Tuusulalainen nuori mies oli vaikuttunut kokemastaan, vaikka kisakokemus ranskalaissaarelta jää vielä tulevaisuuteen. 

– Täällä on kyllä huimia teitä ja heti niiden reunoilla on isot pudotukset alaspäin.

Jussi Lindberg taistelee SM3-luokassa rallin Tulevaisuuden Tähti -palkinnosta ja ajopaikasta Neste Ralliin. Kuva: AKK/Arto Piiroinen

Ralli SM -sarja tarjoaa tänäkin vuonna unelmapalkinnon SM3-luokan 25-vuotiaille tai sitä nuoremmille kuljettajille, sillä Tulevaisuuden Tähti -kilpailun voittaja pääsee ajamaan avaimet käteen -periaatteella Suomen MM-ralliin heinäkuussa.

Kimi Räikkönen avasi kauden 2018 podiumilla sijoiduttuaan Australiassa kolmanneksi. Kuva: Ferrari media

Viikonloppuna riittää seurattavaa MM-tasolla, kun sekä rallin, MotoGP:n, F1:n ja motocrossin MM-sarjat jatkuvat jännittävissä tunnelmissa.

F1-kausi jatkuu Bahrainissa

Formula 1 -sarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan Bahrainissa sunnuntaina.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste