Tade Lario. Kuva: Honza Fronek

Helsinkiläinen rallikuljettaja Taisko ”Tade” Lario ja kartanlukija Tatu Hämäläinen palasivat pitkästä aikaa tositoimiin torstai-iltana käynnistyneen Sardinian MM-rallin myötä. Suomalaiskaksikko aloitti päivän olemalla ensin aamun testierikoiskokeella WRC3-autoista nopein ja illan lyhyellä avauspätkällä vauhti oli myös kunnossa.

Jami Kalliomäki. Kuva: Set Promotion

RX2 International on rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettava sarja, jossa kilpaillaan nelivetoisilla ja reilut 300 hevosvoimaa tarjoavilla Ford Fiesta Supercar Lites -autoilla. Sarjan kauden kolmas osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Norjan Hellissä.

Jesse Kallio. Jan Kåre Rafoss / iRafoss

Rallicrossin EM-sarjassa Super1600-luokka tekee tulevana viikonloppuna paluun reilun kuukauden mittaiselta kilpailutauolta, kun Norjan Hellissä ajetaan kauden kolmas osakilpailu. Suomalaista SET Promotion -tiimiä edustava Jesse Kallio lähtee metsästämään Norjasta kauden ensimmäistä finaalipaikkaa.

Jarkko Nikara pääsi tuulettamaan SM2-luokan voittoa Kouvolassa toukokuussa. Kuva: AKK/Toni Ollikainen

Huipputasaisessa Ralli SM -sarjan SM2-luokassa on nähty tiukkoja sekuntikamppailuja koko kauden ajan. Luokkaan saatiin Kouvolassa myös uusi kuljettaja, kun aiemmin SM1-luokassa ajanut Jarkko Nikara vaihtoi luokkaa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste